Metsän lumous.

Noidan tulevat omat ihmiset, Anna ja Antti tulivat katsomaan kakaraisia kenties viimeisen kerran ennen kuin Noita muuttaa tykö. Omasta vinkkelistä aika on kulunut välillä ihan liian nopeasti, toiset piinaantuneet pentukuumeiset taas ovat laskeneet matelevia päiviä. Jokatapauksessa karhukakaroilla, kauhukakaroilla, on ikää kuusi viikkoa, jonka myötä pakattiin tyypit autoon ja suunnattiin metsäseikkailulle.

Metsähippa.
Pennuilla oli taas ihan uudenlaista kivaa. Vaikka ovat jo pienen elämänsä sisään useampaankin otteeseen käyneet metsässä, niin ensimmäistä kertaa saivat ihan oikeasti kävellä ja taittaa matkaa omin jaloin. Tähän asti pääasiassa ovat päässet kannossa ja saaneet kyydin suoraan tutkittavalle metsäpaikalle.

Matkassa mukana tietysti myös Luna-emo ja leikittävä oppisisko Ursa, joka kertoi pentusille taas yhden hyvin olennaisen koiruuteen kuuluvan asian - kuopan kaivamisen.


Kaikki pennut olivat hyvin hyvin kiinnostuneita, vaan eräs multanaama oli ylitse muiden... Rohto sisäisti välittömästi miten mullan saa parhaiten pöllyämään ja tomerasti kaksin tassuin sabotoi keskelle polkua ansakuopan, jota välillä testaili itsekin rojahtaen etukroppaansa myöten kenolleen kaivettuun. Tyyppi oli kyllä puuhiensa jälkeen myös työtätehneen näköinen, mitä lie rohtojen istutuspuuhia treenaili...


Metsässä oli vaikka mitä jännää. Ensinnäkin käytiin toistuvasti keskustelua siitä mihin suuntaan porukka on oikeasti matkaamassa, kun mukana oli yhteensä yhdeksän eri mieltä. Näistä yhdeksästä viisi olivat sentään kohtuu samoilla mielin kulkemassa, eteenpäin, neljä maanrajassa pyllertävää tyyppiä taas keksivät kaikenlaista iloa matkanvarrelle, joka kuljetti polkuja edestakaisin ja siksakkia.

Noita osoitti yllättävää kypsyyttä ja pysytteli hienosti joukossa, joskin myös juoksi vikkelästi edestakaisin. Kyllä pää oli pyörällä pienen koiran juoksemista katsellessa, miten tyypissä riittikin virtaa kaikkeen siihen pomppimiseen. Matkan varrella oli muutama ojien yli tehty kolmen laudan levyinen "silta", nämä olivat pentujen mielestä jänniä paikkoja. Noita - kun joukon kärjillä kulki - posotti ensimmäisen sillan yli kummempia miettimättä, juoksi vielä takaisinkin sisarustensa joukkoon toiselle puolelle ilman, että päässä olisi edes vilahtanut ajatus, että laudoilla pitäisi miettiä miten jalkansa asettelee. Kolmannella kerralla tekemiseen tuli enempi ajatusta ja lopputuloksena oli ojaanmätkähtäminen, kuten lopulta kaikilla neljällä... Ojat olivat kuitenkin onneksi kuivia, matalia ja täysin kasvillisuuden peitossa, joten mistään korkealta ei muksahdeltu. Reippaasti kuitenkin suhtautuivat, eikä kenelläkään jalat tutisseet.

Noita etujoukoissa.
Pihka reippaili pusikoissa niin, että välillä ei hännäntupsuakaan näkynyt, vaikka ei siitä huolissaan tarvinnut olla, itseriittoinen tutkiskelijaluonne se tuntuu olevan, mutta tulee kyllä hyvin porukan mukana, jahka suunta on selvillä. Tässä iässä pennut kyllä kulkevat kyllä hyvin mukana, mutta se lienee avarammassa maastossa huomattavasti helpompaa, kun näköyhteys säilyy kauemmin, vaikka vähän jälkeen jäisikin. Metsässä jälkeen jääminen eksyttää jo enemmän pienen koiran pään ja helposti polun kulku valitaankin väärään suuntaan. Oli kuitenkin hauska seurata, miten pikkuhiljaa pennut rupesivat tajuamaan jutun jujua ja matkan taittuessa saatettiin kulkea jo jonkin matkaa niin, että koko tyyppilauma oli mukana (no joo, olisikohan koko reissun pituus ollut puolen kilometrin luokkaa, joten varsinaisesta matkantaittumisesta ei voi vielä puhua...).


Hippa ja taustalla Noita.
Källertäminen, kaivaminen, tutkiminen ja painimatsit veivät pennuilta mehut ja itse kukin hoippui viileän varjoisaan metsänpeittoon nukkumaan. Siinä missä toiset ryömivät sammaleeseen, niin Noita jäi keskelle polkua ihailtavaksi. Taisi olla puoli vahinkokin kyllä, sillä tyyppi oli viimeisenä hereillä ja juosta temmelsi täyttä päätä, rojahtaen on-off-tyyliin lähes juoksevilta jaloilta unten maille. Hetki katseltiin pentujen unta, jonka jälkeen kannettiin väsyneet pentuset suuntaan takaisin.


Päivän huomionsyöjä keksi vielä jotain ihan uutta ennen autoon menoa. Annettiin pentusten painaltaa vielä kertyneitä mehuja hiekalla.

KÄPY!!!

Noidalla oli melkein luvattoman kivaa. Käpy vaihtui välillä suussa, jotta jotain samankaltaisuutta se niissä kai havaitsi. Tyyppi kantoi aarteita suussaan, kanniskeli välillä niitä sisarustensa tykö, vaan eipä muut uuvahtaneet tuntuneet tajuavan Noidan käpylumousta. Neitokaisella on takataskussa aineistoa small talkiin, kun se kenties kohtaa Janne-oravan, joka käy tiuhaan ruokailemassa Noidan tulevien ihmisten parvekkeella - ja onpa Janne kuulemma piipahtanut keittiönkin puolella napottamassa...


Rohtoa ei kiinnosta...
Pihka.

Tyypit ovat saaneet paljon autototutusta, taas tuli lisää kilometrejä mittariin. Laskeskelin, että parhaimmillaan automatkaa on tullut pentujen osalle tähän mennessä 550km, josta ennätyksestä vastaa Hippa omalla speciaalilla eläinlääkärireissullaan, muut lienevät vajaa sata perässä. Jokatapauksessa suhteessa ikäänsä tietävät kyllä varmasti mikä on auto. Menomatkan alkuun kuuluu hieman huutelua, mutta heti kun auto viilenee, rauhoittuvat pennutkin makoilemaan ja nukuskelemaan. Sinne vaan takapaksiin mamman kanssa...



Kiva kun kävitte taas! Ei mene enää kauaa, kun Noita on teillä...

Hipalla on KEPPI!