Eka kerta.

Tyypit pääsivät tänään elämänsä ensimmäistä kertaa ulos. Kolmiviikkoiskuvat otettiin kyllä parvekkeella, joten maailman tuulia oli jo entuudestaan päästy vähän haistelemaan. Nyt oli kuitenkin luvassa kokemuksia siitä, miltä tuntuu nurmikko ja hiekka tassun, maailmaan tottumattoman vauva-anturan alla, miltä tuntuu, kun mäkäräiset pörrää korvanjuuressa ja muurahaiset pistelee varpaisiin.


Pentukriiseilyn kourissa pyöriskelevät noidutut saapuivat lisäkäsiksi pentusten kantoon, ...ja toivat rehdin suklaista omatekoista jäätelöä...

Sinisiskot esittelivät tietenkin ihan ensimmäiseksi uusia lelujaan, työkalujaan, jotka ovat kasvaneet suuhun sitten viime näkemän. Hopeakylkisistä hylkeistä on kasvanut häijyhampaisia haita, terävät piikit kokeilevat purutehoa, kohteeksi passaa melkeinpä mikä vain, josta on vastusta kakaraisten hamuilunhalulle.

Kuopus testaa tehoa Antin käteen.
Esikoinen Luna-mamman jalkaan (uskon ja tiedän, että eipä kulu aikaakaan, kun mamma sanoo penskoille ruman sanan moisesta yritteliäisyydestä, tostaiseksi saavat kuitenkin vielä anteeksi pentutohkeuttaan.

Ihmeteltiin vesikippoa. Ainakin Rohto ja Hippa kävivät kastelemassa kuononsa vesikupissa, tuhahtelivat ja aivastelivat sinne.


EKAA KERTAA ULKONA
Luna-mamma oli alkuun aavistuksen huolissaan, mitä nyt aiomme, miksi kokoamme pennut kainaloihimme ja suuntaamme ovelle, rappukäytävään, portaita alas, ulko-ovesta ulos... Vilkuili ylöspäin, josko nyt varmasti onnistumme saamaan pentusakin kompastelematta ulos, arvokas lasti kannossa. Ursa-systeri pörräsi puuhakkaana ympärillä ja mamma paineli pusikkoon etsimään tavoilleen uskollisena todennäköisesti potentiaalisia pesäpaikkoja. Olihan pennut nyt vihdoin tuotu sen verran hollille, että olisi huomattavasti helpompaa muuttaa pesue sopivampiin neliöihin.


Sopivampaa ja muurahaisettomampaa kolopesää ei tainnut ainakaan tähän hätään lähipusikosta löytyä ja "Valio-L&T" palasi kaitsemaan ahnaita pentusiaan, joille sisko oli kuuliaisesti kertonut maasta sekä sen hajujen kertomasta; mullasta, hiekasta, nurmikosta, heinistä, apiloista ja kepeistä tai siitä miten jänis on loikkinut aamusella kentän poikki.

Pennut olivat heti virkeitä ja reippaita. Toki vireystasokin oli varmasti korkealla sen myötä, kun heti herättyänsä kaapattiin tyypit kantoon ja paineltiin tsekkaamaan maailmaa. Tulipa todistetusti ainakin kahdelta (Rohto ja esikois-sininen) penskalta pissatkin pihalle, sekin alusta on siis otettu hetimiten haltuun.


Annalla on kriisi: ykkönen vai kakkonen, kakkonen vai ykkönen. Sinisiskot ovat noituneet ja kieputelleet Keltinmäestä hoippuneen sijoituskoti-immeiset aivan tassujensa ympärille. Vielä viikko, maksimissaan kaksi, kun sinisiskojenkin täytyy identifioitua, toinen Noidaksi, toinen Pihkaksi. Seuraillaan vielä vähän aikaa...

Anna ja sinisiskot, kuopus (vas.) ja esikoinen.
Supinahetki viimeisenä syntyneen voimakasmerkkisen sinitytön kanssa.


Ursa veti riemulaukkaa ja juoksi heitettyjen ja itse maasta kaapattujen keppien kanssa pitkin hiekkakentää, rysäytti rajusti väliin sen laidalla olevien pikkusisarustensa tykö ja heitti selälleen keppiesittelyyn.

Kuopus ja Rohto ihmettelevät Ursan hepulisätkyä.

Karhupennut ovat ILMIÖMÄISIÄ. Ovathan ne syntyneet salamavalojen räiskeessä, eivätkä hyvässä lykyssä ole toistaiseksi eläneet vielä päivääkään rauhassa kameran sieluakaappaavalta vaikutukselta. Joko ovat siis sielunsa kameralle kadottaineita tahdottomia tyyppejä tai luonnonlahjakkuuksia, jokatapauksessa poseeraaminen onnistuu jo hienosti hienosti.

Juttelin yleisesti kaikille enkä kenellekään, että otetaanpas nyt Rohtosta kunnollinen poseerauskuva. Pönäytin poijjaanjötkäleen sopivaan kohtaan vehreää taustaa, sanoin: "Istu.", Rohtohan istahti... Toistelin Rohtolle "käskyä" "Odota." ja otin muutaman taka-askeleen kyykistyen sopivalle kuvausetäisyydelle. Pennunpötkäle istui kuin tatti siinä, missä paikka piti ottaa ja katsoi suoraan kameraan.

Eipä esikoinenkaan jää juurikaan pikkuveljensä varjoon.
Hippa raasu sai oikeaan takajalkaansa jotain häiritsevää. Iso osa ulkonaolosta meni siihen, kun tyyppi vähän kärsimättömästi vikisten jyrsi takajalkaansa, joku siihen oli varmasti pistänyt. Askeleita ottaessaan selkeästi vähän aristi tassuaan, eikä varannut sille koko painoaan. Tutkittaessa siinä ei kuitenkaan näkynyt mitään. Tiedän kokemuksesta miten äkäisiä muurahaiset, kusiaiset voivat olla, noilla paikkeilla, samalla kentällä minkä reunalla pentujen kanssa oltiin, olen itse saanut kaksi äkäistä purijaa kinttuuni, kutina ja kirvely olivat hetken lähes sietämättömiä.


Luna-mutsi sekä pentuset Hippa ja Rohto.

Yllä sinisiskot, kuopus kasvattajan käden alla. Hetkeä myöhemmin ko. tyyppi nukahti puolittain syliin, rupesivat pikkukoirat olemaan aika kypsiä kainaloon poimittavaksi ja takaisin sisälle vietäviksi, sopivasti rupesi taivaaltakin tipahtelemaan muutamia vesipisaroita, ensimmäinen ulkoilu oli mitoitettu juuri sopivaksi.

Seuraava kuva voi aiheuttaa eräässä etänä pennuista huumaantuneessa tuntuvaa viherrystä... Ainakin yksi haluaisi takuulla supista ja jutella Rohtolle, joka keitteli rauhoittavia yrttiliemiä pihalla, testaili pihamaalta löytyviä ja mussutti sopivista kasvinosista rohtoa jos jonkinnäköiseen vaivaan ja kolotukseen, linimenttiä pentukuumeeseen.



Antti ja Anna olivat investoineet kunnon pennunottajan tavoin kameraan (kunnollisen kameran omistaminen tai sitoutuminen sen hankkimiseen ovat tietenkin yksi tärkeimpiä kriteerejä Omituisten pentujen omia ihmisiä valikoitaessa ja rankatessa... ;) ). Potentiaalisen oloisesti Antti kameraa käytti ja ansiotaan on, että nyt on allekirjoittaneestakin kuvia kera Omituisten Karhupentujen.
KIITÄN!