maanantaina, huhtikuuta 25, 2011

perjantaina, huhtikuuta 22, 2011

Kulttuurisokki Savonlinnassa.

15.-18.4.2011

Käytiin viime viikoloppuna visiitillä Katjan ja Umbran tykönä Savonlinnassa, saatiin tuta avoimista ja puheliaista savolaisista. Kaupassa ja lenkillä kanssakulkijat vaihtoivat sanoja toisilleen, ventovieraille, kun kotopuolessa on tottunut tuppisuihin. Sain kokea pienoisen kulttuurisokin, enkä kuitenkaan vaihtanut maisemaa kuin runsaan 200km matkalta.

OLAVINLINNA

Savonlinnareissulla piti tottakai käydä turisteilemassa paikallisessa keskiaikaisessa 1400-luvulla rakennetussa kivilinnassa, Olavinlinnassa. Kiehtovimmat palat löytyvät linnasta liikkuvista tarinoista. Vetten ympäröimään linnaan kerrotaan johtavan vedenalaisia salakäytäviä, sen ympärillä kerrotaan asustavan kuolemaa ennustava mustan virran vetehinen ja sen muureihin kerrotaan haudatun petturuudesta syytetty nuori linnanneito, jonka hautapaikalle kasvoi kaunis ja sitkeä pihlaja.



Olavinlinna oli jostain syystä suljettu yleisöltä, joten saimme tyytyä kaukaisempaan ihailuun sekä turistiposeerauksien kuvaamiseen. Tietääpä, että on jokin syy palata maisemiin vielä joku päivä. Itselle on jäänyt Itä- ja Kaakkois-Suomi pitkälti kokematta, joten siltä osin oli varsin kiintoisaa päästä käymään Savon sydämessä.

Tyypit niin itsensä näköisinä.
Umbra (Omit. Umbra), Ursa (Nut. Ursula),
Luna (Nut. Illusia) ja Hippa (Omit. Metsähippa)







SULOSAARI

Savonlinnakierros vei seuraavaksi Sulosaareen. Saarta valloittivat myös liuta iloisen savolaia sauvakävelelijöitä, sekä muita kulkijoita, jotka nauttivat kauniista keväisestä lauantaiaamupäivästä.


Sulosaaren kaljumahainen viipottaja herätti ihmetystä ja kummastusta.



Lajintunnistus vei loppupäätelmään, että otus lienee kuitenkin paikallista väestöä, ei aivan alkuperäistä, eikä ihan pysyvää, mutta muuten kyllä varsin maisemaan sopivaa.

Umbra

Niille, jotka ovat miettineet, miltä Umbra näyttäisi pystyillä korvilla...

EVÄSRETKELLÄ

Tarkoituksena oli kiertää Soininmäen luontopolku, mutta maastossa ja poluilla oli vielä sen verran lunta, että alkuperäinen suunnitelma kulkeutui ratsastusreiteille ja kevään mutaisille metsäteille. Retken kohokohta oli tietysti eväiden syöminen, tyypit kipusivat suurelle kivelle nauttimaan matkaan pakatuista herkuista ja häikäisevästä kevätauringosta.

Savonlinnareissun mahdollistanut emäntäväki, Umbra ja Katja.



Reissulla vähiten näkyvillä, joskin muuten mukana, oli Luna-mamma, jolla on meneillään ankara kolopesintävaihe, niin ankara, että toisinaan mammalla taisi eväsretken herkkupalajaotkin kokematta, kun emoa kiinnosti enemmän kiihkeä kaivaminen kiven alla. Tietäähän sen, miltä näytetään sen jälkeen, kun on pelmuttu hiekkakuopissa.

KOTOYMPYRÄT

Katjan ja Umbran kotoympyröissä laitettiin ruokaa, syötiin hyvin, leputettiin, siivottiin, rupateltiin ja käytiin lähimaastoissa kulkemassa. Viikonloppu oli huikean aurinkoinen ja keväinen, reissailu ja kokeminen hauskaa.



Hipalla oli hauskaa, kun joku oli sen kanssa samalla omituisella aaltopituudella. Ihan huippua, kun Umbra jaksoi olla Hipan kanssa tosissaan keppitaistoissa.


Mamma oli koko viikonlopun vihjailevasti käpertyneenä cavalierkokoiseen koiranpetiin. Meni perille mitä mamma haluaa synttärilahjaksi....

Kiitos Katja ja Umbra, että saatiin visiteerata teillä!

sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2011

Ursasta Suomen Agilityvalio!!

Muistan, miten joskus kirjoitin jonkun harrastusten tavoitelistalapun taakse hyvin pienellä (kun en ihan tohtinut kirjoittaa rehdisti listan loppuun): FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula. Nyt tuo arka toive on kokonaisuudessaan totta! Olen niiiiin iloinen! :D


Agikisattiin tänään Ursan kanssa Pieksämäellä Hannele Lummerannan tiukka-aikaisilla radoilla. Ensimmäiseltä radalta puhdas suoritus, joskin harmittavasti yliajalla (tulos 1,52, sij.5). Toinen rata oli kiinnostavalla tavalla erilainen ja ohjauksellisesti monella tapaa ratkaistavissa, onnistuin valitsemaan meille parhaiten toimivat ratkaisut ja ohjaamaan Ursaa varmasti ja rohkeasti, Ursa liikkui hyvin, toimi ohjauksen mukaan ja teki tiukat kurvit. Millekään ylimääräiselle ei radalla olisi ollut aikaa - vaan meille se riitti! Ursalle SERT-A ja 2. sija puhtaalla radalla ja täpärällä ajalla -0,09 (tulos 0/-0,09, sij.2./25).

Viimeisen sertin myötä Ursa on kaiken treenaamisen ja kisaamisen jälkeen ansaitusti FI AVA! Mahtavaa!

Kiitos kaikille meitä tsempanneille, koutsanneille, meidän kanssa treenanneille ja erityisesti sille porukalle, joka oli jännittämässä meidän viimeisen sertin metsästystä! KIITOS!

Takana on kisaviikonloppu viimeisen päälle. Eilen kisattiin JATin kotikisoissa Sami Topran tuomaroimilla radoilla. Ekaradalla AVAutuminen oli jo lähellä, aika olisi riittänyt 2.sijaan ja sertiin, mutta valioituminen livahti kontaktivirheeseen (tulos 5/-4,77, sij.10./36), toiselta radalta nolla (tulos 0/-2,07, sij.7./37). Tänään sitten paikattiin parempaakin paremmin eilisiä pettymyksiä. ;)