maanantaina, helmikuuta 27, 2012

Kevättä!

Käytiin vasta toisen kerran tälle talvelle Alvajärven jäällä. Aurinko paistoi huikean keväisesti neljän asteen pakkasessa ja varasi lämpöään mustiin housuihin. Polkuja jäällä ei oikeastaan ollut, hiihtelijöiden avaama kotikutoinen latu kiersi rantaa ja antoi vähän kiinteämpää jalan alle, saman tien jos loikkasi ladulta syrjään puski jään päällä oleva vesi kenkien läpi.

Hippa ei voisi paljoaa enempää näyttää itseltään.
Lapanen suussa. <3

Mammalla on kaikki ihan ok.
Mamma ja Hippa pöllyttää.

Kertokaapa lintuharrastajat voiko tuolla pöntössä olla jotain tähän aikaan vuodesta...? Kovasti oli Ursa siitä kuitenkin kiinnostunut.
Pyllykäiset Hippa ja Ursa.

Lunta on palijon. Jäältä noustiin rantaan ja pellon poikki kahlaten tielle ja siitä kotia. Pellolla oli puoleen reiteen asti lunta. Hippa kahlasi sisukkaasti perässä, vaikka välillä humpsahti syvään jalanjälkeen ja välillä ui hangessa vain omien jalkojen mittansa verran. Siinä on pimulla taisteluasennetta!

Naapuruston jotakuta ei käy kateeksi. "Kevväämmällä. Kevväämmällä...."

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2012

Pöllittyä, osa 2.

Pöllittyä, osa 1

Kävin taas penkomassa Noidan (Omituinen Källeröinen) albumissa. Tällä kertaa muutama pakkastunnelmainen kuva helmikuun alusta.

Noita aloittelee maanantaina uutta treenijaksoa agilityn tiimoilta. Tähän asti käyty alkeiskurssi, Jatko1 ja kahdesti Jatko2. Nyt on vuorossa mölliryhmä. Periaatteessa ruvetaan siis olemaan este- ja ratavalmiita.

Lainaus JATin sivuilta: "Mölliryhmien tavoitteena on jatkaa itse ohjaamisen ja ohjaustekniikoiden hiontaa kohti kilpailuvalmiutta (ohjaajan liikkeen suunta, vartalon käyttö, myötäinen / vastainen käsi, valssit, puolivalssit, vetäminen, työntäminen, takaaleikkaus, mäkelät/persjätöt/olanyliheitot, eteenlähetys, haltuunotto, käännökset…)."

lauantaina, helmikuuta 25, 2012

Talvi ja lunta.

Aurinkoiselta maanantailta 20.2.2012

perjantaina, helmikuuta 24, 2012

Pihkan prcd-PRA geenitestin tulos.

Hyviä uutisia Laboklinilta:

Omituinen Pihkakinttu
PRA-Gentest
Result: genotype N/N

Pihkan prcd-PRA status siis A, terve/clear
Hyvä, hyvä!


Pihka Orivedellä 27.8.2011

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2012

Keppileikkejä ja kerjäämistä.

Tänään vapaapäivän kunniaksi käytiin peuhaamassa Noidan (Omituinen Källeröinen) kotokulmilla Kortesuolla. Osittain kuljettiin Tuomiojärven jäällä, osittain Haukanniemessä. Vauhdikkailla siskoksilla oli hauskaa, juoksemista umpihangessa, keppien silppuamista, toinen toistensa jahtaamista ja painiselätyksiä. Painimatsit olivat sen verran rivakkaat, jotta kamera olisi pilvisellä kelillä pysynyt mukana. Muistikortille oli kylläkin tallentunut painajaisen ruumiillistuma...

Noita ja Hippa.
Hipan ilme on ilmeisen tyytyväinen, kun voitto tuli kotiin. JEEE!

Siskokset Noita ja Hippa sekä edellämainittujen isosiskopuoli Ursa pitivät huolen äksönistä, Luna-mamma tyytyi seuraamaan sivusta jälkikasvunsa temmellystä - ja ujuttautui ovelasti Annan seuraan, rapsutuksia ja namia tipahtaa saletisti, jos on kiltti ja kaunis.

"KERJÄÄ!"

Noita on todistetusti oppinut Lunan bravuuritempun. Taito ei suoraan siirtynyt äidinmaidossa Noidalle, mutta oppimiskyky siirtyi. Anna ja Antti hoitivat loput. Pientä viilaamista vielä, niin homma onnistuu epätasaisemmallakin alustalla.

Noidan blogista löytyy videota homman opetteluvaiheesta (ja muista neitosen tempuista).
Temppuileve Noita.

Noita ja Luna. "Kerjää."

TASSUT LUMESSA

Kivaa oli! Kiitos Anna ja Noita lenkkiseurasta sekä päiväkahveesta ja pullista!

tiistaina, helmikuuta 14, 2012

sunnuntaina, helmikuuta 12, 2012

Pakkasta kotokulmilla.

Vakiolenkkimaastot pakkaskeleillä parin viikon takaa. Kylmää rapiat 25 astetta.

ALVAJÄRVELLÄ 29.1.2011

TOURUVUORELLA 1.2.2012