Ursan agisyksy.

Ursan agilitysyksy on ollut kohtalaisen vaatimaton. Toki olemme treenanneet säännöllisesti (lukuunottamatta JATin joulukuun yli kestävää treenitaukoa), kurssittuneetkin ja tottakai kisanneet, mutta täyttä panosta on ollut mahdoton antaa kaiken asuntohärdellin keskellä.

Sysky tuotti muun muassa pari kaihertavaa kisaviikonloppua lokakuussa. Juostiin kahden viikonlopun aikana yhteensä kuusi starttia, kolme Mikkelissä ja kolme Siilinjärvellä. Tasaista nättiä suorittamista, viidellä radalla ratavirheetön 0-suoritus ja yhdeltä selvittiin vitosella - vain vitosen rata meni ihanneaikaan. Harvinaisen turhauttavaa.

Agilitysyksyn 2009 kuitenkin pelasti ehdottomasti Virran Raunon agilitykurssi Längelmäellä marraskuun lopussa. Raunolta tuli hienoja kommentteja, se potki rauhallisella, kannustavalla ja asiallisella, koirakon huomioon ottavalla tavalla parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Ursa painalsi häntä putkella ja kimeä haukku raikaen pitkin hallia, vauhtia oli aivan eri lailla mitä olen tottunut - pisti vipinää omiinkin kinttuihin. Tähän päästiin niinkin yksinkertaisella neuvolla, kuin että annan Ursalle vastuuta. Ursa osaa valtavasti asioita, se on taitava ja lukee hyvin ohjauksia, ihan turhaan jään varmistelemaan, ikäänkuin seuraamaan päältä, että Ursa tekee pyydetyn. Käsky ja näyttö koiralle ja sen jälkeen itse irti tilanteesta edeten näyttämään jo uusia tilanteita radalla. Längelmäellä meno ei ollut ollenkaan totuttua, sitä että edetään Ursan kanssa samaan tahtiin ja kerkeän jokaiseen tilanteeseen varmasti, lopputuloksena varma tasainen, nätti suoritus. Liitämisessä oli liidon makua, meillä molemmilla oli Kivaa! ;)

Syksyn aikana olemme hioneet kontaktien suoritusta ja käyneet Turusen Heidin vetämän kontaktikurssin. Pikkuhiljaa, ajan kanssa kontakteista suoriutumisesta oli tullut pienimuotoinen probleemi. Erityisesti ylösmenokontakti puomilla oli siinä hilkulla, samoin alastullessa sai olla tarkkana. Tänä syksynä olen takonut Ursan päähän sitä miten kontaktit tulisi suorittaa, yrittänyt takoa puikkonokan päähän sitä mitä sen pitää kulloinkin kontaktiesteiden suorittamisen aikana tehdä. Prosessi on vielä kesken, joskin treeni on tuottanut tulosta. Kotikisoissa joulukuussa Ursa teki molemmilla agilityradoilla aivan upeat ja säpäkät Aan alastulokontaktit ja Raunon kurssilla sen puomin suoritus oli ihan omaa luokkaansa. Vaikka tilanne oli todella päällä ja kierrokset paukkui, niin silti Ursa pysähtyi kontaktien aluksi käskyllä, jatkoi luvan saatuaan ja pysähtyi päässä. Tietenkin oma toiminta ja käskytys vielä toistaiseksi korostuu, mutta hyvällä alulla ollaan uudelleen oppimisessa.

Positiivisella asenteella kohti vuotta 2010, tarkoituksena kerätä SM- ja MM-karsintanollia, suunnata arvomittelöihin (ellei Ursa sitten hoivaa pentujaan, jota toivon myöskin kovasti) - ja treenata sitä vastuun antamista ja kantamista plus kontakteista suoriutumista.

Vuoden lopun Noitumiset.

Kovasti odottelen, että vuosi vaihtuu ja matkalaiset kipuavat Elimäeltä lomanvieton jälkeen taas Jyväskylään. Tiedossa pitkästä pitkästä aikaa siskostreffit Noidan kanssa, onpa pikkulikoille tulossa herraseuraakin, Pessi lähtee koettelemaan kestävyyttä neitokaisten riekkuseurassa.


Sain vielä lisäsähköpostia Annalta Lapikas-foorumikierroksen ja edellisen Noidasta kirjoitetun jälkeen, jotta lisäkuulumisia neitokaisen olemisesta. Noita on muuttunut hopeaketusta tummemmaksi ja alkaa pikkuhiljaa muistuttaa lapinkoiraa.

"Luonteeltaan Noita on vieläkin tosi tosi avoin ja reipas, eikä arkaile oikein missään tilanteessa, paitsi että sateenvarjot on ihan nou nou... niitä ei hyvällä katsella. Noita on puolen vuoden ikään mennessä ehtinyt oppia kaikenlaista pientä tärkeää kotioloissa, nyt vuoden vaihteen jälkeen olisi sitten tarkoitus etsiä mukava jengi, jonka mukaan mentäisiin opettelemaan muiden koirien seurassa arkitottelevaisuusjuttuja.

Noita rakastaa metsässä riekkumista ja sitä ollaankin sen kanssa paljon harrasteltu. Noitaa on helppo pitää vapaana ja se tulee yleensä kärppänä luokse, kun kutsutaan. Ahneus ei ole meillä pahe. ;) Ihana ominaisuus Noidassa on sen laumahenkisyys ja kuuliaisuus omille ihmisille - samalla se tuo myös omat haasteensa arkeen. Noita haluaisi luonnollisesti olla koko ajan lauman mukana ja jos sen jättää vieraille hoitoon, yleensä niin rauhalliesta Noidasta tulee esille hurjimus-Noita, joka syö anopin kengät, ulvoo ja säntäilee pihalla tulematta luokse vaikka nakkia heiluttaisi ilmassa rauhan merkkinä. Hirveästi Noidasta on kuitenkin tykätty: on ihmetelty sitä miten pentukoira osaa olla noin rauhallinen sisällä, tervehtiä noin nätisti haukkumatta ja tunkematta naamalle, tottelee, on kuulolla, matkustaa nätisti auton takapenkillä, leikkii kaikkien koirien kanssa reippaasti ja yleensä nätisti ja on kaiken lisäksi syötävän suloinen ja pehmeäturkkinen. "Se on rotuvalintakysymys", on mulla ollut tapana sanoa. ;) Me ollaan oltu hirveän tyytyväisiä tähän rotuun ja nimenomaan tähän koiraan, Noita on niin meidän henkinen ja meille sopiva kun koira vaan voi olla. (Ei puhuta nyt niistä lukuisista kengistä, jotka se on ikävissään kalunnut tai siitä mekkalasta, jonka se nostaa jossei jugurttupurkki tipahda nuoltavaksi aamupalan jälkeen... tai ylipäänsä siitä mekkalasta, joka nousee ellei asiat suju niin kuin neiti Nokinenä on ne suunnitellut.)"

Tiivistettä kaikenlaiseen kolotukseen.

Karhusiskosten kuulumisten jälkeen lienee paikallaan tiivistää myös velipoijjaan edesottamuksia, kehitystä syksyn ja talven varrelta sekä olemistaan nyt. Rohton (Omituinen Ohtonen) kasvusta, seikkailuista ja pelastuskoiraopeistaan voi lukea enemmän ja säännöllisemmin Rohton ja paappansa Ravjan blogista. Lainaukset ja kuvaryöstöt edelläkerrotusta lähteestä.

Puolivuotias Rohto on kasvanut (korkeus n. 47 cm, paino n. 14.5 kg), komistunut, vankistunut ja saanut viimeisen kuukauden aikana huomattavasti karvaa, aikuisempaa kiiltävän mustaa karvaa, joka on muuttanut koko koiran olemuksen tummemmaksi. Kovasti kuvien perusteella vaikuttaa tasapainoiselta rakenteensa puolesta ja kaiken kerronnan perusteella tasapainoiselta myös luonteensa puolesta.

ROHTON KEHITYS NELIKUISESTA PUOLIVUOTIAAKSI

Nelikuinen Rohto ja Ravja.
Puolivuotias Rohto ja Ravja.

Toinen kuva viisikuisesta Rohtosta

"Karvoineen päivineen se on kuitenkin reipas, tervepäinen koirapojan alku, jolla tuntuu olevan turhia hötkyilemätön, aika rauhallinen, mutta iloinen luonne." Edellinen kuulostaa kyllä kasvattajan korviin ja mieleen kovasti pentupentu-Rohtolta. Sellainenhan se oli, reipas, positiivinen, hyväntuulinen ja rauhallinen jässikkä, joka tuli saapusalle ottamaan nokosia, änkesi lattialla istuvan selän taakse, haki silityksiä ja rapsutuksia tai pisti päätä polvelle kyhnättäväksi. Tätä edellämainittua on mamman malliin viety eteenpäin, niin, että siitä saa koiran vinkkelistä mahdollisimman suuren hyödyn irti: "Osaamirepertuaariin voitaneen lukea jo erinomaisiksi kehkeytyneet kerjuutaidot - varmaan Luna-äipän perua se, että Rohto osaa suht mallikkaan anovasti asettaa kuononsa tuolissa istuvan "uhrin" reiden päälle."

Rohto kuulostaa iloluontoiseen persoonaansa sopien varsin leikkisältä (kuten sellaisen pennun kuuluukin, jolla on kaikki elämän palikat kaikinpuolin kunnossa). Paitsi, että takaa-ajoleikit ja lelunretuutukset Ravja-paapan kanssa tuntuvat tuottavan molemmille pojille mieluista tekemistä, leikkii Rohto myös mielellään ihmisensä kanssa veto- ja jahtausleikkejä ja tuo lelun myös mielellään takaisin, jos se heitetään kauemmas. Sekä Rohton leikkisyys että ahneus antaa hyvät avaimet koiran palkkaamiseen myös koulutustilanteissa. Istumista ja maahanmenoa sekä ohjattua pentutottelevaisuuskurssin käymistä lukuunottamatta on tottistelu jäänyt lähinnä niiden tärkeiden taitojen opetteluun, jotka ovat välttämättömiä arjen sujuvuuden kannalta tai ainakin helpottavat arkea kaikin puolin: luoksetulo, paikallaodottaminen uloslähtiessä, autosta poistuttaessa tai ruokailutilanteessa jne.





Tähän asti varsinainen kouluttamismotivaatio ja -into on suunnattu enemmälti pelastuskoiraoppeihin, missä näin asiasta sen enempää tietämättömän, vain vähän asiaan perehtyneen (ja aivan äärettömän objektiivisen ja täysin puoluettoman... ;) ) mielestä Rohtossa kuulostaa olevan ainesta. Onneksi niin, suuren pelastuskoiran saappaitahan Rohton varalle on nimenomaan hypistelty. Rohto on ollut useita kertoja mukana hakutreeneissä ja jälkiäkin sille on tehty jo toistakymmentä pikkuhiljaa asioita vaikeuttaen - ja vastaavasti välillä myös helpottaen. Esineilmaisuakin on jälkeä silmällä pitäen harjoiteltu, oikeita menettelytapoja etsien. Rohto tuntuu päässeen hyvin jyvälle, tietää mitä maastoon mennään tekemään ja vaikuttaa kaikin tavoin varsin INNOKKAALTA pelastuskoiraoppilaalta.

Edelläkerrottujen lisäksi Rohto on viettänyt arkea ja kartuttanut kokemuksiaan monenlaisella. Ulkoillut ja retkeillyt metsissä, laskenut ihmisensä veljenpoikien kanssa mäkeä ja pentutreffaillut eri- ja samanrotuisia, niin kaksin, kuin suuremmallakin joukolla (parhaimmillaan yht. 13 lappalaiskoiran pentua, Niuniun blogissa oli aika kivasti myös Rohto esillä, kuin myös Tarun upeissa kuvissa, 1 & 2). Onpa Rohto päässyt jopa treenaamaan herrakoiran elkeitä, kun juoksuinen lancashire heeler Tara kävi ihanine juoksutuoksuineen kylässä, varsin kiinnostunut nuorukainen oli korvat tötteröllä kumarrellut ja kosiskellut hyvältä tuoksuvaa narttukoiraa. Joulua oli vietetty kuusen alla tunnelmoiden.





Reipasta tätä vuotta ja innokkaan lennokasta ensi vuotta Rohtolle ja meijjän pätevälle paappakoiralle Ravjalle!

Jee, lumileikkejä!

Koputus.

Pihka pentunäyttelyssä.

Pihka kävi joulukuun alussa misseilemässä Kaapelitehtaan pentunäyttelyssä, se oli käyttäytynyt varsin nätisti ja sai kivanoloisen arvostelun 5,5 kuisesta itsestään. Hampaiden katsominen aiheutti pakittelua, joten sitä täytynee treenata vielä erikseen. Varsin näppärä debyytti silti!


OMITUINEN PIHKAKINTTU ER41313/09
Helsinki 5.12.2009, Jarmo Vuorinen

Hyvä tyyppi ja mittasuhteet. Oikein kannetut, hyvän kokoiset korvat. Etukulmauksia voisi olla enemmän. Vielä hieman kapea edestä. Hyvä ylälinja. Oikein kulmautuneet takaraajat. Liikkuu hyvin.

PEN



kuvat Petri Hallberg

Noitaa joulukuussa.

Sain Noidan (Omituinen Källeröinen) ihmiseltä Annalta joulukortin, jonka jälkeen kävin pitkästä aikaa Lapikas-foorumilla ja bongasin reilu puolivuotiaasta neitokaisesta lisää kuvia ja kivaa kerrontaa. "Luonteeltaan Noita on vielä puolivuotiaanakin reipas ja valloittava, mörkö-kausi mennyt ohi ihan huomaamatta ja murkkua odotellaan :D Ahneus (ts. nakin himo) on meidän valttimme elämän aakkosten opiskelussa..."




"Noita on reipas, rohkea ja iloinen koiranalku, jonka kanssa elämä ei koskaan ole tylsää. Noita suhtautuu kaikkiin koiriin intomielisen iloisesti ja luulee, että kaikki haluavat olla sen kavereita. Noita ei vielä aivan tunne ruumiinsa rajoja ja on leikkiessään aika roisi otteissaan, senpä takia parasta riekkuseuraa ovat vähän isommat koirat. Ihmisiin se tykkää tutustua rauhassa omia aikojaan. Noita ei ole sylikoira tai vieressä kyhnyttäjä, vaikka omia ihmisiään ja niiden touhuja se mieluusti lähellä seuraileekin. Noita on helppo, mukana kulkeva otus, joka tarvittaessa osaa ilmaista kovaankin ääneen oman mielipiteensä maailman asioista.

Tällä hetkellä Noidan harrastuksiin kuuluu metsien tutkiskelu, keppien ja roskien kanniskelu, maan kaivaminen, herkkujen ja omien ihmisten etsiminen, kaverikoirien kanssa painiskelu ja elämän perusjuttujen opiskelu leikkimielisessä hengessä, tulevaisuudessa mahdollisesti tokon ja agilityn alkeita, lehmien paimennusta, ehkä hakuakin. Luulen, että Noidasta kasvaa vielä hieno luottoystävä tuleville vuosille."

Reipasta joulumieltä.

Umbra luonnetestissä ja terveystarkeissa.

Remppa- ja muuttokiireiden takia kaikenlainen kuulumisten kertominen on jäänyt vajaaksi. Ensimmäinen Omituinen kävi luonnetestissä, kun Umbra testattiin lokakuun lopussa Vantaalla Lappalaiskoirat ry:n järjestämässä luonnetestissä.

Omituinen Umbra
Luonnetesti

31.10.2008, Vantaa
Lea Haanpää & Bengt Söderholm

Loppupisteet +112

Toimintakyky +1, kohtuullinen
Terävyys +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3, kohtuullinen hillitty
Taisteluhalu -1, pieni
Hermorakenne +1, hieman rauhaton
Temperamentti +1, erittäin vilkas
Kovuus +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++, laukausvarma






Lisää sanallista sepostusta aiheesta Umbran ihmisen Katjan blogissa, kirjoituksessa Umbran luonnetesti 31.10. Vantaalla.


Umbra on kerennyt myös virallisisiin terveystarkastuksiin, jotka suoritti Jerker Mårtenson 4.12.2009. Umbralta peilattiin silmät, jotka olivat ilokseni täysin puhtaat, sekä kuvattiin lonkat, kyynärät (0/0) ja agilityuraa ajatellen myös selkä. Kiitos Katja, kun käytit Umbran tarkeissa!

Lonkkamaljat olivat matalat ja saapuivat ikävä kyllä Kennelliittokierrokselta takaisin tuomiolla D/D. Katja oli soitellut vielä Annie Limanille, joka tsekkaa saapuvat kuvat Kennelliitossa, Liman oli kannustanut harrastamaan Umbran kanssa edelleen ja antanut lisää informaatiota lonkkien kunnosta. Toisessa lonkassa oli ilmeisesti havaittavissa pientä kulumaa, joskin muuten olivat hyvin siistit, lähellä C:tä. Umbran pennutushaaveet on tarkoitus kuitenkin haudata - myös Umbran itsensä, tiineydestä ja synnytyksestä aiheutuvan rasituksen vuoksi.

Umbra saanee tästedes kuuriluontoisesti nivelten hyvinvointia edistäviä tuotteita, joita syödään Umbran laumassa muutenkin, Tosca-mummelin ja Keksin takia. Umbra saa myös säännöllisesti hierontaa ja fysioterapiaa, sitä käytetään uimassa sekä toki tarjotaan päivittäiset monipuoliset liikunta-annokset, pidetään pimu hoikkana ja lihaksikkaana - pääosin siis jatketaan samalla reseptillä kuin tähänkin asti.

Nyt terveystarkastustulokset näkyvät myös KoiraNetissä:

8.12.2009
kyynärnivel 0/0
lonkkanivel D/D

4.12.2009
silmätutkimus, ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia

Väärinkäsitysten vuoksi polvet jäi terveystarkkireissulla tsekkaamatta, mutta ne tarkistetaan jonain päivänä varttuneemmalla iällä, kun Umbran silmät peilataan toistamiseen.

Terveystarkastuksesta lisää Umbran blogissa, tekstissä
Umbra tarkeissa.

Hipalla lähtee lapasesta.

Vielä on kaikki kesken, vaan silti elää pässä toive "Jouluksi kotiin", elikkäs viimeisimmät pahvilaatikot odottaa kantajaansa sisälle, taulut ynnä muu seinäpinta-alan täyttömateriaali antaa miettiä paikkojaan sekä verhot kaipaavat ahkeraa silittäjää ja ikkunaan ripustajaa. Koko syksyn on pitänyt kiirettä niin, että vallan epäsosiaaliseksi tuntee itsensä kaikin tavoin - myös huono omatunto siitä, että koirat ovat jääneet vähemmälle huomiolle mitä ansaitsisivat, jäytää sisusta. Tänään päätin, että aikaa on vihdoin myös kaivaa kamera esille, ladata akut ja suunnata pakkasen jähmettämälle järvelle, meille ihan uudelle järvelle.

Tyypeillä oli kivaa, erityisesti sillä kaikkein omituisimmalla, karvahanska sai kyytiä, heittoja, ravistuksia ja hilpeitä kiinnipyrähdyksiä, joskin toimi temmellyksessä myös sopivana äänenvaimentimena, haukku kuului kuin johonkin pehmeään tukahdutettuna... Hipalla irtoaa ote. Livahtaa käsistä.




Hippa on varsinainen tulisielu, sellainen sisukas pikku sirriäinen, joka ei anna periksi. Tyypillä on taistelutahtoa kuin pienessä kylässä.


...vai miten se nyt olikaan?


VIELÄ KERRAN TUNTEELLA!