Haltioituneita noiduttuja.

Pentulaatikossa kuhisee, tyypit muistavat miten kävellään ja ne muistavat, että laatikon reunan ulkopuolella on maailma, maailma, jossa on paljon enemmän kuljettavaa, kuin pentulaatikon matto ja paljon enemmän kiivettävää kuin sisaruksen kylki. Kutsu käy pois pois.



Tankit täyteen ja kohti uusia seikkailuja. Tässä kuvassa näkyy hyvin, miten Hippa on laittanut itselleen punaruskean hupun, johan se on kostyymissa mukana kulkenut viikon verran, kokoajan voimistuen osaksi Hipan olemusta.



TOTUTTUA PIENEMPI IHMINEN.

Karhupennut pääsivät tutustumaan mitä on, kun syliinottaja ei olekaan ihan niin varmakätinen ja nosto-ote ei ole niin vakaa ja tukeva, kun visiitille saatiin Eero kuusvee kera Annikan ja Sonjan. Tyypit kiipeilivät, makasivat siliteltävinä, pääsivät syliin vanutettavaksi ja urvahtivat lopulta uupuneina nukkumaan. Kaikki viisi, siniset siskokset, Rohto ja Hippa sekä vihreä Woodoo-Maaninen, saivat ansaitsemaansa huomiota ja käsittelyä, viimeksi mainittu tosin aika rajua, kaiken urheasti kestän.

Hippa sinnikäs kiipeilijäsielu.
Kuopus ja Rohto kartuttavat kokemuslaariaan.
Eero oli odottanut erityisesti Rohton näkemistä, joka oli tehnyt vaikutuksen kuvien perusteella. Jätkillä oli yhteisiä poikien juttuja, Rohto sai osakseen vanutusta ja nostelua, johon se suhtautui omaan mutkattoman tyyneen tyyliinsä liiemmin hermoilematta.


TÄÄ ME TIIETÄÄN JO!

Ursa-systeri on jo ihan tuttu juttu, kuin myös pikkuhiljaa systerin omintakeiset tavat haluta olla huomion keskipiste. Ihan takuulla kaikki ovat tulleet nimenomaan Ursaa katsomaan, tottakai, mitä siitä keskustelemaan. Piippanenä näyttää lelut, heittäytyy selälleen ja kertoo, että sillä on myös kivoja pikkusisaruksia. Hyvin piippanenä osaa sentään voimansa mitoittaa pienille sisaruksilleen sopivaksi, vaan välillä läjähtää tassu, ei millään malttaisi odottaa, että tyypit kasvaa. Toistaiseksi ei Hippa reagoinut siihen, että Ursa kiikutti leluoravaa sen eteen ja leikkiinkutsuasennolla heilutti piiparaiselle häntää, toistaiseksi vastassa oli vain yhdellä silmällään ihmettelevä ja tanakasti paikallaan istuva filosofisisko. Tylsää...



Pitää yrittää ottaa kiinni kaikki se aika, kun on joutunut vain kauempaa ihailemaan ja tuoksuttelemaan pentuja. Nyt ei Luna-mutsi enää kiellä, ei katso pahasti eikä edes yhtään huolestu, vaikka isosisko hieroo päätään pentuihin, työntelee, pyörittelee ja antaa omien hajujensa tulla tutuksi pikkusisaruksille.

Missä päättyy Rohto ja mistä alkaa Ursa?

Pentujen kanssa pelaaminen ja niiden kanssa oleminen, leikkiyritykset ja tuoksuttelut ovat parasta ajan vietettä, babysitterinä on enemmän kuin kiva olla. Omia mukuloita Ursa ei kuitenkaan suostu maailmaan antamaan, onhan se tavattoman paljon helpompaa näin, nauttia parhaista paloista, mutta jättää vastuu siinä vaiheessa mutsille, kun tyypit on känkkäränkkiä tai ne vuotaa (ja pentuset tosiaankin ovat oppineet viime päivien aikana vuotamaan ilman emon apua)....

Äitiii!

Kuopus.
Väsyneitä pikkuotuksia pitkin lattioita, elämä kulkee noin tunnin jatkumolla, nukkuu, pissaa, syö, leikkii, nukkuu.... Tulee ihan eri tunnelmat nokostella avarassa maailmassa, kun on jo vähän pentukokoa. Jos pentulaatikon reuna olisi yhtään matalammalla, rääpäleet varmasti itsekin kiipeäisivät sieltä maailmalle - toisaalta täytynee olla vielä hetken verran vain tyytyväinen siitä, että pysyvät reunojen sisällä, tyytyväinen siitä, ettei lahkeessa roiku jatkuvasti yhteensä 112 hammasta...

Esikoinen pisti unelle jalan viereen, myöhmmin siirsi päänsä vielä jalan päälle - arvaa malttoiko siinä hetkeen liikahtaa mihinkään.
Kuopus ottaa parhaat unet Woodootujauksella varustetulla ilmapatjalla.

NOIDUTUT.

Ihan samanlaista haltioitumista kasvoilla, kun aikaisemmallakin pennunpaapojalla. Kuopus saa ensin käsittelyä: "Tuut sie meille?"


Kuopus sai pitkäksi aikaa ihan speciaalihuomiota, kun toiset nukkuivat tai söivät ja neiti kävelijä steppaili taitojaan ja otti jo alkavalla pikkupentumaisella tavalla kontaktia ihmisiin. Noitui sanattomaksi pentujen kasvamisesta vedettyjä ihmisiä pauloihinsa.


Esikoinen otti erilaisen lähestymistavan noitumiselleen. Teki sitä, minkä parhaiten osaa - muun muassa näytti söpöltä. Kuva on myös oikea todiste siitä, että pienet ihan toden totta jo kuulevat jotain, osaavatpa, tai ainakin esikoinen osaa, kohdistaa äänilähteenkin ihan oikein. Naksautin pari kertaa linssin takaa suullani ja heti oli neiti terävänä kameran suuntaan.


Tyttösellä on vielä osittainen takaraajahalvaus, joka on erityisen edukseen liukkaalla muovimattoalustalla. Monelle lapinkoiran omistajalle tuttu etutassujenkäyttötekniikka taas on hämmästyttävän taitavaa, kiepautti ihan takuulla Antin pikkusormensa ympärille ottamalla asiakseen nuolla ja jyystää pitkän aikaa Antin kättä ja sormia. Noitui ja loitsi Antin kädestä pyykkärin käden, kunnioitettava saavutus pikkurääpäleeltä.


Karhutyypit laittavat laskeutumaan pentujen tasalle, ryömimään ja makoilemaan pitkin lattioita, ottamaan lähikontaktia.


Kenestä tulee NOITA?

Ainakin merirosvo meillä on, yksisilmäinen merten kauhu, ihan pikkuinen ja harmiton Metsähippa.


Paitsi että Hippa vetelee jo vahdikkaasti maailmalla ja istuskelee, ehytimme sen myös seisoskelemasta pää pystyssä kuin koira ikään. Onneksi pikkuinen pysyy kehitysvauhdissa mukana paremmin kuin hyvin, vaikka painoa onkin edelleen puolet vähemmän kuin toisilla.




KIITOS, KUN KÄVITTE, Annika, Sonja ja Eero sekä Anna ja Antti!