Metsän lumous.

Noidan tulevat omat ihmiset, Anna ja Antti tulivat katsomaan kakaraisia kenties viimeisen kerran ennen kuin Noita muuttaa tykö. Omasta vinkkelistä aika on kulunut välillä ihan liian nopeasti, toiset piinaantuneet pentukuumeiset taas ovat laskeneet matelevia päiviä. Jokatapauksessa karhukakaroilla, kauhukakaroilla, on ikää kuusi viikkoa, jonka myötä pakattiin tyypit autoon ja suunnattiin metsäseikkailulle.

Metsähippa.
Pennuilla oli taas ihan uudenlaista kivaa. Vaikka ovat jo pienen elämänsä sisään useampaankin otteeseen käyneet metsässä, niin ensimmäistä kertaa saivat ihan oikeasti kävellä ja taittaa matkaa omin jaloin. Tähän asti pääasiassa ovat päässet kannossa ja saaneet kyydin suoraan tutkittavalle metsäpaikalle.

Matkassa mukana tietysti myös Luna-emo ja leikittävä oppisisko Ursa, joka kertoi pentusille taas yhden hyvin olennaisen koiruuteen kuuluvan asian - kuopan kaivamisen.


Kaikki pennut olivat hyvin hyvin kiinnostuneita, vaan eräs multanaama oli ylitse muiden... Rohto sisäisti välittömästi miten mullan saa parhaiten pöllyämään ja tomerasti kaksin tassuin sabotoi keskelle polkua ansakuopan, jota välillä testaili itsekin rojahtaen etukroppaansa myöten kenolleen kaivettuun. Tyyppi oli kyllä puuhiensa jälkeen myös työtätehneen näköinen, mitä lie rohtojen istutuspuuhia treenaili...


Metsässä oli vaikka mitä jännää. Ensinnäkin käytiin toistuvasti keskustelua siitä mihin suuntaan porukka on oikeasti matkaamassa, kun mukana oli yhteensä yhdeksän eri mieltä. Näistä yhdeksästä viisi olivat sentään kohtuu samoilla mielin kulkemassa, eteenpäin, neljä maanrajassa pyllertävää tyyppiä taas keksivät kaikenlaista iloa matkanvarrelle, joka kuljetti polkuja edestakaisin ja siksakkia.

Noita osoitti yllättävää kypsyyttä ja pysytteli hienosti joukossa, joskin myös juoksi vikkelästi edestakaisin. Kyllä pää oli pyörällä pienen koiran juoksemista katsellessa, miten tyypissä riittikin virtaa kaikkeen siihen pomppimiseen. Matkan varrella oli muutama ojien yli tehty kolmen laudan levyinen "silta", nämä olivat pentujen mielestä jänniä paikkoja. Noita - kun joukon kärjillä kulki - posotti ensimmäisen sillan yli kummempia miettimättä, juoksi vielä takaisinkin sisarustensa joukkoon toiselle puolelle ilman, että päässä olisi edes vilahtanut ajatus, että laudoilla pitäisi miettiä miten jalkansa asettelee. Kolmannella kerralla tekemiseen tuli enempi ajatusta ja lopputuloksena oli ojaanmätkähtäminen, kuten lopulta kaikilla neljällä... Ojat olivat kuitenkin onneksi kuivia, matalia ja täysin kasvillisuuden peitossa, joten mistään korkealta ei muksahdeltu. Reippaasti kuitenkin suhtautuivat, eikä kenelläkään jalat tutisseet.

Noita etujoukoissa.
Pihka reippaili pusikoissa niin, että välillä ei hännäntupsuakaan näkynyt, vaikka ei siitä huolissaan tarvinnut olla, itseriittoinen tutkiskelijaluonne se tuntuu olevan, mutta tulee kyllä hyvin porukan mukana, jahka suunta on selvillä. Tässä iässä pennut kyllä kulkevat kyllä hyvin mukana, mutta se lienee avarammassa maastossa huomattavasti helpompaa, kun näköyhteys säilyy kauemmin, vaikka vähän jälkeen jäisikin. Metsässä jälkeen jääminen eksyttää jo enemmän pienen koiran pään ja helposti polun kulku valitaankin väärään suuntaan. Oli kuitenkin hauska seurata, miten pikkuhiljaa pennut rupesivat tajuamaan jutun jujua ja matkan taittuessa saatettiin kulkea jo jonkin matkaa niin, että koko tyyppilauma oli mukana (no joo, olisikohan koko reissun pituus ollut puolen kilometrin luokkaa, joten varsinaisesta matkantaittumisesta ei voi vielä puhua...).


Hippa ja taustalla Noita.
Källertäminen, kaivaminen, tutkiminen ja painimatsit veivät pennuilta mehut ja itse kukin hoippui viileän varjoisaan metsänpeittoon nukkumaan. Siinä missä toiset ryömivät sammaleeseen, niin Noita jäi keskelle polkua ihailtavaksi. Taisi olla puoli vahinkokin kyllä, sillä tyyppi oli viimeisenä hereillä ja juosta temmelsi täyttä päätä, rojahtaen on-off-tyyliin lähes juoksevilta jaloilta unten maille. Hetki katseltiin pentujen unta, jonka jälkeen kannettiin väsyneet pentuset suuntaan takaisin.


Päivän huomionsyöjä keksi vielä jotain ihan uutta ennen autoon menoa. Annettiin pentusten painaltaa vielä kertyneitä mehuja hiekalla.

KÄPY!!!

Noidalla oli melkein luvattoman kivaa. Käpy vaihtui välillä suussa, jotta jotain samankaltaisuutta se niissä kai havaitsi. Tyyppi kantoi aarteita suussaan, kanniskeli välillä niitä sisarustensa tykö, vaan eipä muut uuvahtaneet tuntuneet tajuavan Noidan käpylumousta. Neitokaisella on takataskussa aineistoa small talkiin, kun se kenties kohtaa Janne-oravan, joka käy tiuhaan ruokailemassa Noidan tulevien ihmisten parvekkeella - ja onpa Janne kuulemma piipahtanut keittiönkin puolella napottamassa...


Rohtoa ei kiinnosta...
Pihka.

Tyypit ovat saaneet paljon autototutusta, taas tuli lisää kilometrejä mittariin. Laskeskelin, että parhaimmillaan automatkaa on tullut pentujen osalle tähän mennessä 550km, josta ennätyksestä vastaa Hippa omalla speciaalilla eläinlääkärireissullaan, muut lienevät vajaa sata perässä. Jokatapauksessa suhteessa ikäänsä tietävät kyllä varmasti mikä on auto. Menomatkan alkuun kuuluu hieman huutelua, mutta heti kun auto viilenee, rauhoittuvat pennutkin makoilemaan ja nukuskelemaan. Sinne vaan takapaksiin mamman kanssa...



Kiva kun kävitte taas! Ei mene enää kauaa, kun Noita on teillä...

Hipalla on KEPPI!

Ursa 4v.

Ursa ja Nutukas U2-sisaruksensa (Ukri, Unnimus, Unnanunnanen ja Umur) täyttävät tänään 4-vuotta. Riemuisat Onnittelut kaikille, veljelle, siskoille!

Viime vuotiset toiveet eivät toteutuneet, Ursa 3v. Täpäkkä sporttimimmi ei suostunut neljäntenä vuonnaan vieteltäväksi, eikä siitä kasvanut seesteistä emokoiraa, kuten toive oli, sen sijaan siitä on tullut vielä täpäkämpi sporttimimmi, saavuttaen kaksi merkittävää virstanpylvästä agimatkallaan. AVA-nollatili aukesi ensimmäisellä nollavoitolla ja uransa ensimmäiset SM-kisat ovat tuloksellisesti takanapäin. Kiitos-ylistystä myös kasvattajalle hienosta koirasta - vaikka työ on tehty meilläpäin niin alkuunpanevat lemmenliemet ja ainekset Ursaan on keitelty siellä päässä! ;)

Viidennelle vuodelleen toivoisi jälleen kerran niitä pentuja ja sitä seesteytymistä - ainakin juoksu-, odotus- ja pentujenhoitoajaksi. Tilanteissa hereillä, poliisina paikalla oleva timmi uranainen ei ole kovin uskottava emokoira...

Kuusi viikkoa pennun haukkua ja temuamista.

OMITUINEN KÄLLERÖINEN "Noita"

2,7kg
(5vk 2440g,4vk 1830g, 3vk 1400g,
2vk 1010g, 1vk 700g, syntymäpaino 381g)

Viikon villi viilletys on kiskaissut Noidan korvat pystyyn kuin marionetti-nuken naruista vedettyinä, tehden Noidan ilmeeseen uutta virkeyttä (joka ei edes ole pelkkä visuaalinen harha). Kuuloelimet sijaitsevat hassusti aika takana ja lähekkäin, lisäeroavaisuutta jo pitkään pystykorvaisena elelleeseen sinisysteriinsä Pihkaan, jonka kanssa ovat kyllä ulkonäöllisesti hyvin erilaisia. Lääkärireissu ja mikrosirutus teki siniykkösestä peruuttamattomasti virallisesti Källeröisen ja se jää sijoitusnartuksi Jyväskylään Annan ja Antin tykö. Ainoa varsinainen huolenaihe on Noidan hieman ylospäin kääntyvät takajalat, joita seurataan ja joiden takia Noidan ruokintaan ja kasvuun kiinnitetään erityistä huomiota. Luonteeltaan Noita on energinen ja virtaisa riiviö, se on Pentu Isolla Peellä. Se keksii ja hoksaa asioita ja hakee katsekontaktia silmiin (ja purukontaktia varpaisiin...). Pihalla se on reipas ja utelias, tutkii, mutta hakee todella hyvin porukkaan, seuraa ihmisiä ja isoja koiria. Tänään se keksi, että maailmassa on KÄPY, että maailmassa on PALJON KÄPYJÄ, pieni sininen kantoi polleana aarteitaan, kiikuttaen niitä jos kenellekin ihailtavaksi, sisaruksilleen useimmiten. Noita on vauhdikas on-off-källertäjä, joka on nielaissut Duracell-patterit...

OMITUINEN METSÄHIPPA "Hippa"

1950g
(5vk 1470g, 4vk 1090g, 3vk 800g,
2vk 520g, 1vk 370g, syntymäpaino 204g)

Tarvitseeko Hipasta edes sanoa mitään - kun sanat eivät kuitenkaan riitä. Hippa on Erityinen, Hippa on Tulisielu-taistelija, Hippa on Hippa. Sitä ei tarvitse verrata keneenkään, se on säästynyt kriittisiltä silmiltä, joiden alla sinisiskot elävät jatkuvasti, kilpaillen. Hippa on ollut ja siitä on tullut hauska, se tarkkailee ja seuraa jalkoja ja se tykkää olla mukana puuhissa, erityisesti ihmisen kanssa, oli sitten kyse lattian luuttuamisesta, imuroinnista tai vain edestakaisin kävelystä. Jonkun verran se jää sisarustensa kanssa edelleen altavastaajaksi, vaan näinpäs senkin kun Hippa tulistui tosissaan ja selätti melkein puolitoista kertaa isomman Pihka-siskon. Piiparainen on koko tähän astisen elämänsä saanut tehdä töitä ainakin sen puolitoista kertaa enemmän päästäkseen samaan kuin muu karhuporukka, selvinnyt se on aina kuitenkin, kaikesta. Se on porukan kovin syöppö, ahmija, ahne pieni punahuppu, jonka ruokalautasen neljännekseen ei jää muruakaan. Ulkona aukeammalla kentällä Hippa puuhailee ja hakeutuu aina ihmisten luo, juoksee koko pienen kroppansa edestä jalkojen perässä ja tekee valloittavia hippamaisia hypähdyksiä. Metsässä se vielä jää helposti tutkiskelemaan metsänpeittoon ja juoksee porukassa sen hetken, kun ihmisen jalat on lähellä. Ärripurri känkkäränkkä ryömii kuitenkin pieneen koiraan välillä ja ottaa yläpurentaisella otteella todella tiukkaan kiinni ja tahtoo, tahtoo, tahtoo, koiralla on oma tahto päästä pois vapauteen, enää ei ole aikaa olla sylissä ja näyttää vain ja ainoastaan suloiselta ja erilaiselta.

OMITUINEN OHTONEN "Rohto"

3,2kg
(5vk 2620g, 4vk 1940g, 3vk 1420g,
2vk 1040g, 1vk 720g, syntymäpaino 414g)

Raaaaauhallinen jässikkä, tekeehän se kolttosia ja matsaa sinisiskojen kanssa, mutta ihmiselle sillä ei ole koskaan mitään poikkipuolista sanottavaa. Jätkään ei koskaan ryömi känkkäränkkä, kuten siskoihinsa, Rohto on AINA herttaisen hyvällä tuulella. Kaipa se on sitä uroskoiran suoruutta, josta uroskoiria omistavat puhuvat ja josta narttukoiria omistaneena en osaa omaa kokemusta antaa. Rohto tunkee lähelle ja kovin usein löytyy ryömineenä lattialla istuvan seinään nojailevan selän taakse tai pää polvelle taipuneena. Rohto ei ainakaan nyt pentuaikana voita siskojaan energiamäärässä, Rohto on terveen kiinnostunut kaikesta, mutta se ei lyö overiksi mitään. Erityisesti sisällä pissalätäkköjä koluava moppi on maailman hauskin saalistettava, kuin myös Luna-mamman häntä silloin, kun herkeämätön katse kerjää lisäruokintaa eikä kerkeä murahtelemaan pienelle häntäkarvoissa roikkuvalle ilkityöskentelijälle. Ulkosalla Rohto katselee, juoksee ja painii, sekä treenaa ja toteuttaa Roska Päivässä-kampanjaa Ravja-Paappansa jalanjäljissä, haumuamalla suussa kannettavaa melkein joka päivä. Poika osaa rauhoittua ja myös olla vaan, se voi makoilla sylissä silitettävänä ilman, että vapaudenkaipuu ryöpsähtää raivokohtauksena ilmoille tai tulee pakottava tarve purkaa puruvoimaa viattomiin kappaleisiin.

OMITUINEN PIHKAKINTTU "Pihka"

2,8kg
(5vk 2340g, 4vk 1860g, 3vk 1410g,
2vk 1080g, 1vk 710g, syntymäpaino 366g)

Pihka on ihana, siitä tulee elävästi mieleen Luna pienenä. Pihka on pikkuvanha, älykkään oloinen ja rohkea raitanenäinen koiranalku, se tutkiskelee uteliaasti, huomaa monia asioita ja tapittaa suoraan silmiin. Pihkassa on jotain hyvin erityistä. Onhan se riiviö ja kyllähän se sisaruksiaan riepottaa, ärisee ja murisee, mutta samalla se on hyvin sympaattinen pentu. Se on hoksannut, että sohvalle on kiva tulla, se on hoksannut, että ihmisen sylissä on loppujen lopuksi turvallista ja rauhallista ottaa pienet nokkaunet, työntää pää kainaloon. Pihka on mietiskelevä, vähän vakavanoloinen ja jossain osassaan rauhallinen tarkkailija, toisaalta se on sitten ensimmäisenä tai ensimmäisten joukossa tekemässä uusia konnuuksia tai seuraamassa ihmistä. Ulkona se tutkiskelee ja tekee ehkä enemmän omiaan, kuin sisaruksensa, jotka pysyttelevät pitkälti kimpassa. Pihkan ylistyslaulu liittyy ennen kaikkea sen luonteeseen, onhan se myös suloinen ja kaunis, naamaltaan ja väritykseltään, joskin siinä on ainesta myös piippanokkien, possuneninen ja koipeliinien kuningattareksi. Pihkassa on ainesta monessa suhteessa, tuon luonteisia pentuja haluan lisää maailmaan! Onneksi minulla on pikkuinen optio myös Pihkaan... Iso Kiitos siitä mahdollisuudesta Pihkan tulevalle ikiomalle ihmiselle (/ihmisille).

Karhupennut lääkärisyynissä.

Reippat pennut kävivät tänään eläinlääkärintarkastuksessa ja tunnistusmerkittävänä. Kenessäkään ei ollut mitään epäilyttävän merkillepantavaa, napatyrän merkkejä ei ole kenelläkään ja kaikkien sydänäänet ovat normaalit.

Kolmelle "terveelle", Ohtonen, Pihkainttu ja Källeröinen, tuli normaalit merkinnät:

Iho ja karvapeite: norm.
Silmät ja korvat: norm.
Hampaat ja suu: norm. saksipurenta
Hengitys- ja verenkiertoelimistö: ei sivuääniä kuultavissa
Tuki- ja liikuntaelimistö: norm.
Virtsa- ja sukupuolielimet: norm.
Navanseutu: ei napatyrää tunnettavissa

Rohtolla tuntuu vasen kives, oikea on vielä laskeutumatta kenties, ainakin eläinlääkärin sormen alla ujosteli. Toivotaan, että ainokainen suomalainen Sarrin paimensukuisen isälinjan jatkaja olisi ehtaa kamaa ja molemmat kivekset laskeutuvat normaalisti.

Poikkeuksen normaalin jatkumossa muodosti Hippa-Hippalainen, joka on tiedetysti oma erityinen itsensä. Kroppa muuten normaali samoin huomioin kuin sisaruksillaan, mutta hampaat yläpurennalla ja 'muuta' riville merkattiin tiedetysti: vasen silmä puuttuu, kirsuhalkio ja lievästi ylähuulihalkio sekä vesipää.

Jokaisella tuli viukaus siinä vaiheessa kun niskaan vasemmalle puolelle tuikattiin mikrosiru tunnistusmerkintänä, joku vikisi enempi kuin joku toinen. Hippa oli ärhäkkäällä tuulella ja meinasi näyttää, että yläpurentaiset hampaat porautuvat hyvin lekurin suojaamattomaan käteen, melkeinpä paremmin ja voimakkaammin kuin leikkaavalla saksipurennalla varustettujen sisarusten purukalusto. Jokatapauksessa kiakki olivat erityisen reippaita. Odoteltiin sekä tarkastukeen pääsyä, että papereiden valmistumista pihalla, jossa pennut uteliaasti tutkiskelivat nurmea, apiloita ja yrttiryytirohtoja. Loppuvaiheesta nuukahtivat itse kukin aidan viereen, oli aika lähteä kotia syömään ja lepuuttamaan rankan päivän jälkeen, kutittavat uudet mikrosirut niskassa - nyt tiedetään kuka kukin on, perumisen paikkaa ei ole....

Umppa-Lumppa yökylässä.

Omituinen Umbra, 2v 3kk


Umbra (ja Katja) hyppäsi kyytiin eilen Mikkelistä ja tuli yökylään Luna-emosen, Ursa-isosikopuolen ja pikkusisaruspuolien tykö. Piiparaiset purijat olivat epäilyttäviä, joskin myös kiinnostavia - kuitenkin. Ihailtavan rauhallisesti Umppis niiden kanssa oli, ihmetteli lähinnä, haisteli, mutta ainakaan näin lyhyen visiitin aikana ei lähtenyt leikkimään pentujen kanssa.


Omituinen ex-kuopus oli taas hurmaava oma itsensä. Hyväntuulinen ja hauska se on, ottaa aina yhtä iloisesti vastaan. Oltiin Katjan ja agiliero Keksin kanssa samoissa kisoissa Mikkelissä, josta ajeltiin saman kaupungin sisällä evästämään Katjan vanhempien tykö sekä vaihtamaan Keksi Umbraan ja jatkettiin sitten matkaa kohti Jyväskylää. Melkoisen liikkuvainen riemupallo oli vastassa, joskin Umbra sitten jotenkin myös "kainostelee", haluaisi ottaa kontaktia ja tulla tykö, mutta toisaalta sitten mennä pöydän alle altakulmain katselemaan, ihailemaan.

Ihmeen rauhallisissa merkeissä meni koirakohtaamisetkin. Ursa ja Umbra treffasivat jo Mikkelissä pihalla, Umbra heitti heti selälleen nuuskittavaksi, eikä Ursallakaan ollut tarvetta juuri isotella. Umbra hyväksyi isosiskon auktoriteetin jo kättelyssä, tyypit matkustivat samassa auton takatilassakin tyytyväisen sopuisasti. Jyväskylässä haettiin Luna pihalle, jotta pahimmat höytyt saataisiin ulos, eikä tarvitsisi purkaa ahtaissa sisätiloissa. Tässä vaiheessa kaikki koirien välinen oli vain pelkkää hännänheilutusta ja suupielien nuolemista. Luna ei ollut moksiskaan, vaikka Umbra tuli sisälle ja tutkiskeli pentuja, eipä mamma enää juuri viisi ja puoliviikkoisista piraijoista kovin huolissaan ole.

Umbra maastoutuu...
Ilta ja iltayö meni jutellessa ja pentuja lääppiessä. Sunnuntaina käytiin yhteislenkillä isojen tyttöjen kanssa, Umbra, kun oli meillä 2008 tammikuussa viikon hoidossa, on jo aikaisemmin päässyt tutuksi meidän vaikiolenkkimaastoihin, mutta Katjalle ronjaryövärintytärmetsä ja keski-suomalaiset kalliokiipeilyt olivat "ennen-näkemättömiä".


Onnistuttiin pitkästä aikaa saamaan Umbrasta hyviä seisomakuvia. Aikaisempi onnistunut otos on lähes puolentoista vuoden takaa. Umbralla on yksi kauneimmista naamatauluista korvineen, mitä tiedän, joskin muuten rakenteessa on, myönnettävä on, virheitä ja puutteita. Silmiinpistävimpänä varmasti Umbran ulkokierteiset takaraajat. Selvästi ovat kyllä parempaan suuntaan menneet, varmasti lihaksiston kehittyminen, aikuistuminen ja sitämyöten tasapainottuminen ovat tehneet osaansa tässäkin. Luonnetta taas ei voi moittia ja se on tietenkin pääasia.

Umbra on metsässä lähelläpysyvä, utelias tutkiskelija, mutta kuuntelee ja tottelee hienosti. Siitä olen iloinen, että Umbrassa on ainesta ja energiaa harrastuskoiraksikin, tulevaisuus näyttää minne asti, pohjatyötä on ainakin tehty hyvin sekä agilityn, että tokon saralla. Pieni jäärä se kuitenkin on, toiset asiat sujuu kuin luonnostaan, mutta mm. hihnakävely on vaatinut tahkoamista ja pitkää pinnaa, periksiantamattomuutta. Lopputulos ja palkinto on saapusalla, Umbra kulkee hienosti ja on ottanut hihnakävelyssään iiiison harppauksen sitten viimenäkemän, jotain Umbran pääsä on sen suhteen loksahtanut paikoilleen.



Kiitos Katja ja Umbra kun visiteerasitte, oli kivaa! :)

Rapa-agia Mikkelissä.

Ursan kanssa kisattiin Mikkelissä parin radan verran Risto Ojanperän tuomaroinneilla. Keli oli sateinen, varsinkin päivän ekalla radalla kastuttiin ihan läpimäriksi, meno oli ravassa rämpimistä ja hypyille piti näinollen "ponnistaa syvältä". Toiselle radalle päästiin starttaamaan suhtkoht kuivina, joskin kenttä oli edelleen aika pehmeä ja alusta söi ylimääräistä aikaa suorituksessa.

Radat olivat mukavan haastavia, meille sopivia, mutta pitkiä (189m & 165,4m) ja ihanneajoiltaan tiukkoja. Ilman epäsujuvuuksia päästään kyllä Ursan kanssa yleensä ihanneaikoihin kolmosluokassa, joskin pyöritään siinä vain kahden sekunnin miinusajan tienoilla. Nyt pehmeä kenttä ja haastava keli vei osaansa ja meille ei tänään ajat riittäneet. Olen kuitenkin tyytyväinen kahden agilityradan ratavirheettömiin suorituksiin, tulosvarmuuteen ja sujuvaan menoon, vaikka ainahan sitä jää vähän harmittamaan, kun aika ei riitä, vaikka senhetkisen parhaansa tekee.

A-kisa, tulos 0/+2,13
B-kisa, tulos 0/+1,25

Nimetyt neljäviikkoiset.

Tyyppien nimet on päätetty, vihdoin ja viimein ollaan päästy yhteisymmärrykseen itsen ja pentujen omien ihmisten kanssa. Pennut ovat siis Omituiset Karhupennut ja nimiskaala seuraava: nartut Metsähippa, Pihkakinttu ja Källeröinen sekä uros Ohtonen.


OMITUINEN PIHKAKINTTU "Pihka"
/ KÄLLERÖINEN "Noita"

1830g
(3vk 1400g, 2vk 1010g, 1vk 700g, syntymäpaino 381g)

Esikoislikka on leikkisä, vilkas ja utelias, pentujen tapaan, mutta se osaa myös rauhoittua hienosti ja käyttäytyä siivosti. Viikossa on kerinnyt vaikka mitä, mahalleen silloin tällöin mätkähtelijästä on kehittynyt motorisesti lahjakas juostapyllertäjä. Se leikkii hyvin paljon, erityisesti sinisen siskonsa kanssa, jonka kanssa leikit menee edelleen ihan yksiin. Molemmat sinisiskot ovat hurjimuksia, jotka riepottelevat ja ravistelevat toisiaan, kuumakalleja, joiden leikkipainit äityvät toisinaan murinakahinaksi ja perkeleiden päästelemiseksi.


OMITUINEN METSÄHIPPA "Hippa"

1090g
(3vk 800g, 2vk 520g, 1vk 370g, syntymäpaino 204g)

Hipan kovaonninen osa on ruvennut näyttämään puoliaan. Vaikka Hippa on fyysisesti hyvin kehittynyt ja pysynyt kaikin tavoin mukana sisarustensa kehityksessä, tässä vaiheessa huomaa miten se on jollaintavalla hitaampi kuin sisaruksensa. Se syttyy ja huomaa asiat hidastettuna ja myös toimii viiveellä, sen leikki on huomattavasti maltillisempaa kuin siskojensa, eikä leikit tunnu menevän niiden kanssa yksiin, Hipan jäädessä aina altavastaajaksi. Rohton kanssa Hippa pääsee paremmin oikeuksiinsa ja saa harjoitella myös dominoivampana osapuolena olemista. Useimmiten Hippa kuitenkin pyrkii leikkitäti/-sisko-Ursan tykö tai syöksyy minun jalkojeni tai käsieni kimppuun saaden niistä painikaverin, joka ei ainakaan pure ja ravista rajusti kyljestä. Kaikessa erilaisuudessaan Hippa on kuitenkin erittäin erittäin sympaattinen edelleen, se tyyntyy syliin ja hakeutuu lähelle. Lattialla kameran kanssa tai muuten vaan loikoessani se kiipeää selkään, mahan tai jalkojen päälle tai tulee kiinnostuneena kyselemään valokuvaamisen salatieteestä ja kameran namiskoista.


OMITUINEN OHTONEN "Rohto"

1940g
(3vk 1420g, 2vk 1040g, 1vk 720g, syntymäpaino 414g)

Rohto on tähän astiselle itselleen uskollisena hyvin mutkaton ja lunki jätkä edelleen. Se osaa mitoittaa leikkiriehumisensa Hipan rauhallisemmalle taajuudelle, mutta toisaalta se osaa myös sinisiskojensa tapaan repiä ja riepoa sekä olla hurrrrja. Rohto oleentuu käsittelyyn ja kynsienleikkuuseen hienosti, se on aina positiivinen ja avoimen oloinen pikkujätkä, se lähestyy ja ottaa kontaktia ihmiseen hienosti häntä heiluen ja on aina hyvällä tuulella, meijjän "hunajapoika". ;)


OMITUINEN PIHKAKINTTU "Pihka"
/ KÄLLERÖINEN "Noita"

1860g
(3vk 1410g, 2vk 1080g, 1vk 710g, syntymäpaino 366g)

Kuopus on äijäpentu, fiksu ja hoksaava hereillä oleva pikkuneiti. Se osaa sisarustensa tavoin hakeutua paperille - tai papereiden lähistölle - pissalle ja kuopaisee komeat takajalkaraapaisut asioittensa päätteeksi. Neitikoira on itsevarman oloinen, häntä korkealla kulkija, pihalla se tutkii rohkeasti ja uskaltaa katsoa vähän sinnekin, missä nurmikkoa ei ole leikattu ja kasvillisuus on korkeampaa. Leikeissä se herkästi dominoi, joskin sinisiskonsa kanssa tuntuvat olevan hyvin tasaväkisiä. Kuopuksena syntynyt sinityttö näyttää suloiselta ja pieneltä, mutta on oikeasti suuri ja hurja (miten se osaakin laittaa kuvissa noin viattoman ilmeen päälle, vaikka livenä se on kaikkea muuta).


NELJÄVIIKOISET KARHUPENNUT

Viimeisin viikko on ollut hurjaa kehittymisen aikaa, paitsi, että tärkeät konkreettiset rajapyykit on ylitetty, pängerretty omin voimin pentulaatikon reunan yli, käyty ulkoilemassa ja opeteltu syömään muutakin kuin mamman maitobaarin eineksiä, myös muita pentuhurjuuksia on tullut repertuaariin.

Pennut haukkuvat, purevat, juoksevat, hyppelehtivät ja leikkivät, myös lelut ovat saaneet uutta merkitystä pentujen mielissä, kun erityisesti "karvamuna" on hoksattu sopivaksi paini- ja hyörintäkumppaniksi. Pentujen väliseen leikkiin on tullut rajuutta, ne riepottavat ja ravistavat toisiaan niskasta, roikkuvat toisiensa hännissä tai kyljissä ja painavat toinen toisiaan kasan alimmaisiksi. Välillä huoleton leikki kiristyy riidaksi, pentukahinatappeluksi vakavan kuuloisine ärinämurina ääniefekteineen. Pennut opettelevat ja testailevat sosiaalisia taitojaan, mahtailevat tai rauhoittelevat vakaviksi äityviä tilanteita.

Myös Luna on pikkuhiljaa ruvennut kypsymään pidennettyihin imetystuokioihin, edelleen imettää säännöllisesti useamman kerran päivässä, mutta murahtaa huvikseen imemään pyrkivälle tungettelevalle pennulle. Imuevästä vedetään välillä myös seisovasta pöydästä, tyypit istuvat takalistollaan ja etsivät tasapainon pumpatakseen etutassuilla vauhtia maidon virtaamiselle. Pieni Hippa taas joutuu seisomaan kutakuinkin takajaloillaan ylettääkseen, se joutuu tekemään enemmän töitä päästäkseen samaan kuin lähes tuplaten suuremmat sisaruksensa.

Koska pentulaatikon laita ei ole enää ylitsepääsemätön este, saavat pennut oleilla kanssamme koko asunnossa, niissä kahdessa huoneessa (Ursa taas on vallannut pentulaatikon itselleen nukkumapaikaksi...). Leikkien, puuhien ja evästämisen välissä ne urvahtavat milloin minnekin, nurkkaan tai sohvan reunan taakse, toisinaan yksin, mutta useammin pareittain tai suuremmassa läjässä. Herätessä kaikki, fiksut ja hoksaavat Karhupennut, osaavat hakeutua sanomalehdelle pissalle, sen verran märkiä lehdet ovat, jotta sinne asia myös useimmiten osuu, joskin sopivaa paikkaa hakiessa, pyöriessä, voi osumatarkkuus syrjäytyä hieman sivuunkin.

Neliviikkoiset pennut ovat myös selvästi muuttuneet käsiteltäessä kapinoivammiksi, ne eivät aina oleennu yhtä helposti käsillä olevaan tilanteeseen, kuin pienempinä, esimerkiski kynsiä leikatessa täytyy olla kohtuu jämpti, että kaikki 76 kynttä tulee hoidettua asianmukaisesti. Niille on tullut omaa tahtoa, ne rupeavat olemaan pieniä koiria, omia persooniaan.


SINISISKOJEN ULKONÄKÖEROSPEKULAATIOTA

Ulkonäköeroja sinisten kesken ei tarvitse hakemalla hakea, erot huomaa jo kuvia vilkaisemalla. Aikaisempien huomioiden lisäksi, että esikoinen on kuopusta vankempi ja leveäpäisempi, myös korvatilanne on erilainen. Esikoisen pienet korvat ovat aika takana ja lähekkäin toisiaan, kun taas kuopuksen isommat ovat haja-asentoisemmat, mutta aikalailla jo tanakasti pystyssä. Myös selvän värieron huomasin siskojen kesken. Kun esikoisella on vaaleaa pohjavillaa runsaasti, värityksen ollessa sininen riistanvärinen, on kuopuksen pohjavilla kauttaaltaan tummempaa ja korvantakusia myöten samanväristä, lienee siis väritykseltään sininen vaalein merkein. Hämmästyttävää sinänsä, sillä Luna ei ole tähän asti jättänyt yhtä ainutta merkkiväristä, vaikka kaikki sulhonsa ovat merkkivärisiä olleet. Mystisiä värienperiytymiskiemuroita...

Spekulaatiojatkumolla.

Dominot sisaruspuolet täsmälleen samassa iässä, 3vk 6pv.

URSA, Nutukas Ursula (i. Nutukas Ungelo e. Nut. Illusia), 25.8.2005
OKRA, Omituinen Okra (i. Delete e. Nut. Illusia), 27.5.2007
ROHTO, Omituinen ... (i. LP1 Fjällfarmens Sarri e. Nut. Illusia), 14.7.2009

Hipan karut eväät elämään.

Käytin Hippaa eläinlääkärissä sillä pikkuhiljaa rupesi huolettamaan se, ettei Hipan silmä vieläkään ole kuin raollaan ja raosta ei näy kuin vilkkuluomea, silmä on ollut samanlainen nyt noin 10pv. Silmää lauantaina oikein tarkkaan tutkiessani tein seuraavia havaintoja auenneeseen silmään verrattuna: silmän aukko on huomattavasti lyhyempi ja pienempi (ehkä 7-8mm, kun auenneen silmän luomirako on ehkä 13mm), silmiä peukalolla hellästi tunnustellen ja vertaillen kiinni oleva silmä on huomattavasti auennutta matalammalla, syvemmällä, silmämunan kohoumaa ei tunnu samalla lailla. Kiinni oleva silmä on viikon sisään vähän vuotanut niin, että silmän nurkan karvat ovat vähän kostuneet, joskaan huolestuttavan suurta vuotaminen ei ole ollut.

Pelot: Hipan silmän aukko on niin pieni, että se ei voi avautua ja sitä joudutaan avartamaan, tarvitaan kirurginen toimenpide tai sitten piiparaisella ei edes ole mokomaa silmää.

Hipan pään mallihan on hyvin erilainen verrattuna sisaruksiinsa, jo Hipan syntyessä merkkasin ylös huomion "kummallisesta kupolipäästä". Epäilin vesipäätä heti alkuun ja kysäisin siitä pentujen syntymäpäivänä myös keisarinleikkauksen hoitaneelta eläinlääkäriltä. Hän sanoi, että toki voi puhua vesipäästä, mutta jos se sitä on niin se on lievä, sanoi olevan monia rotuja, joiden kohdalla voisi puhua vesipäästä jokaisen yksilön kohdalla. Varsinaisesti huolissaan hän ei Hipan pään muodosta ollut. Muutama päivä syntymän jälkeen huomasin Hipan otsassa, päälaella pienen aukileen, netti kertoo tiukkaan sävyyn (lähteen luotettavuudesta en tiedä), että kaikilla muilla roduilla paitsi chihuahualla aukile on yksiselitteisesti merkki vesipäästä. Hipalla on myös hieman alas ja sivulle suuntautunut katse, jota en muuten olisi edes pistänyt merkille, ellei pennunkasvatusopas nimeäisi sitä "auringonlaskukatseeksi", setting sun ja kertoisi myös sen liittyvän vesipäähän.

Jokatapauksessa Hipan pää on ollut hyvin erinäköinen kuin sisaruksillaan, myös sen alaleuka on yläleukaa lyhyempi. Tässä vaiheessa, kun pentujen hampaat ovat puhjenneet huomaan, että epäilykseni Hipan purennasta käynee toteen, sen purennasta tulossa selvästi yläpurenta. Sen alakulmahampaat jäävät yläkulmahapaiden taakse ja alhaalta katsottuna, suun ollessa kiinni kitalakea näkyy hieman, yläleuka on ehkä 3-4mm alaleukaa pidempi. Lapinkoiran normaalissa, laikkaavassa purennassa alakulmahampaat tulevat yläkulmahampaiden etupuolelle, leikkauspinnasta tulee tiivis ja yhteensopiva. Hipan purentaa täytyy seurata ja erityisesti hampaiden vaihtuessa täytyy olla tarkkana, ettei alakulmahampaat painu kitalakeen kipua aiheuttaen. Tarvittaessa voi joutua poistamaan maitohampaat uusien legojen tieltä, ennen kuin ne itse ovat kypsiä tipahtamaan, jotta uudet kasvaisivat mahdollisimman otollisimpaan paikkaan ja asentoon.


Kaikkien näiden huolien kanssa kiikutin Hipan lääkäriin, Luna-mutsi oli mukana, jottei huolestuneena ihmettelisi yhden pennun lähtöä. Muu kakaralauma kyllä pärjää pari tuntia ilmankin emoa, isosysterin hoivassa. Ajeltiin Äänekoskella olevalle klinikalle ja Hippa matkusti koko matkan tyytyväisesti nukkuen, myös odotus- ja ilmoittautumisajan Hippa nukkui tai torkkui pää kainalossani.

Ensimmäisenä katsottiin varsinainen syy Hipan eläinlääkäriin vientiin, silmä. Eläinlääkärin, Tytti Harjuhahto, kertoma oli karua, Hipalla ei ole vasenta silmää ollenkaan. Vaikka se oli odotettavissa olevaa ja ajatus oli mielessä käynyt, totuus lyö kasvoille ja tuntuu surkealta, eikä sitä ihan vielä pysty täysin ymmärtämään. Silmää ei ole, eikä tule, Hipan täytyy yrittää sinnitellä yhdellä, ainoallaan ja kompensoida rajallista näkökenttäänsä muilla aisteilla. Positiivista on se, että ainakaan mihinkään kirurgiseen toimenpiteeseen ei tarvitse ryhtyä. Hipalla on toimivat kyynelkanavat ja kyynelneste huuhtoo aukosta näkyvää kolmatta luomea eli vilkkuluomea. Tietenkin silmää, silmiä, täytyy seurata, kuten jokaisen koiran silmiä täytyy tsekkailla säännöllisesti, tarvittaessa luomiraon voi sulkea, jos se aiheuttaa ongelmia, lähtökohtaisesti tähän ei tarvitse kuitenkaan ryhtyä.

Lisäksi tämä eläinlääkäri totesi suoraan, että Hipalla on vesipää. Ei ole pieni Hippa saanut kaikkein otollisimpia eväitä elämään. Vesipäässä aivoihin kertyy nestettä, joka taas aiheuttaa painetta ja laajentaa aivokammioita. Lisäksi neste syrjäyttää muuta aivomassaa. Hipan kohdalla voi varautua siihen, että se oppii hitaasti ja on todennäköisesti muutenkin reaktioiltaan hitaampi ja tarvitsee kenties useamman toiston oppiakseen. Huolestuttavampaa on kuitenkin se, että aivoissa oleva paine voi aiheuttaa häiriötä ja "virtapiikkejä", jotka taas johtavat epileptistyyppisiin kohtauksiin tai epilepsiaan. Mikään sääntö se ei kuulemma vesipäisen koiran kanssa ole, mutta oireena hyvin mahdollinen. Toivottavasti kovaonninen Hippa kuitenkin säästyisi tältä ja voisi elää elämisen arvoista elämää mahdollisimman pitkään.

Eläinlääkäri tsekkasi Hipan myös muuten, sydän ja keuhkot pelaa normaalisti ilman ylimääräisiä ääniä, napatyrää ei ole ja fyysisesti Hippa on kaikintavoin kunnossa.

Papereihin on kirjattu: "Hipalla on kehityshäiriöitä, nenähalkio, pieni ylähuulihalkio, vasemman silmän puutos ja vesipää (hydrochepalus). Hippa tarvitsee hyvän ja huolehtivan kodin kehitysvammansa vuoksi. Vesipää voi altistaa sen epilepsialle ja se voi heikentää sen älyllistä suoriutumista, lisäksi toisen silmän puutos aiheuttaa pientä rajoitetta, mutta näkö ei ole koiran tärkein aisti."

Tilanne on suoraansanottuna karu. Hipan kanssa eläessä saa varautua selittämään vastaantuleville pienen koiran erilaisuutta, rujoutta, saa varautua siihen, että ihmiset tulevat ihmettelemään, säälimään, ehkä kauhistelemaankin. Saahan tässä itsekin omaa asennoitumistaan säätää. Sillä mielellä olen, että Hipan elämä lienee elämisen arvoista niin kauan, kun sillä ei ole kipuja tai kehityshäiriönsä eivät merkittävästi alenna elämänlaatuaan. Onneksi koira ei tunne kateutta tai ymmärrä sitä, että on saanut vähemmän tai erilaisempaa kuin muut, Hippa oppii käyttämään niitä eväitä mitkä on saanut niin isosti kuin pystyy. Hippa näkee ja kompensoi hahmottamistaan muilla aisteilla, kääntelee päätään sen mukaan mitä tarvitsee nähdä.

Hippa saa elää ja kasvaa sekä olla merkittävä, tärkeä ja sympaattinen pieni koira, oma suuri persoonansa. Yksisilmäinen merirosvo, piraatti, karhukopio, Omituinen Metsähippa.

Karhunpäivän puuropippalot.

Meillä vietettiin Karhunpäivää, kolmattatoista heinäkuuta, puurojuhlallisuuksien kera. Syömisrituaaleihin kuuluu massun pyöreäksi loihtimisen lisäksi puurosammiossa pulikoiminen, piimäisin tassuin liukastelu sekä asiaankuuluva jokapaikansotkeminen.


Karhupennut saivat ensimmäistä kertaa kokeilla "kiinteää" ruokaa, menussa puuro-jauheliha-piimä-velli. Rohto otti varaslähdön tytöiltä ja "maistoi" ruokaa, maistaminen äityi ahmimiseksi, kun herrapentu ahnaasti haukkoi evästystä kitusiinsa ja otti puurokylvyn, käyttäytyi kuin ei olisi ennen ruokaa nähnytkään... Tyyppi tietää edelleen, aina vaan, mikä on olennaisinta (pienen) koiran elämässä.


Rohto ohjeisti tytötkin ruokailun alkuun, maisteli vielä seuran ja kohteliaisuuden vuoksi, mutta koska oli saattanut itsensä melkoisen pyörivään olotilaan lyhyessä ajassa, simahti jätkä pian ruokalevolle, tyttöjen jatkaessa puurobileitä ja pitäessä tunnelmaa yllä.


Vähän omituista, ihan erilaista mitä tähän asti...
Tytöt ruokailee hyvällä halulla, siniset, kuopus (vas.) ja esikoinen sekä Hippa.
Hippa söi siivosti ja sievästi, siistipä vielä lattiaakin ohessa, nuollen sinne tipahtevat murenat. Pikkutyyppi jäi vielä puurosammioiden äärelle, kun toiset olivat saaneet massunsa täyteen niin, että mieli suuntautui jo jälkkärimaitoihin. Hipan jälkeen viimeistelyn hoitivat asianmukaisesti Luna-mamma ja isosysteri Ursa, jotka kärkkäästi odottivat tilaisuutta päästä ruokapöydän siivoustehtäviin.


Vaikka olivat osoittaneet olevansa tyytyväisen kylläisiä ja kiskaisseet itsensä irti jo "silmät söis, mutta vatsa ei vedä" olotilastakin, sanoneet "Kiitos." ja siirtyneet jälkkäreihin, niin silti pennuilla heräsi kiinnostuksen uusi aalto, kun aikuiset koirat tulivat viimeistelemään puuroiluhetken. Karhuset häärivät ympärillä, tunkivat itseään uudelleen lautasen äärelle, kiertelivät aikusia ja ihmettelivät miten tyhjäksi juuri puolittain täysi lautanen voi tulla.


PIIMÄPARTAISTA KARHUNPÄIVÄÄ!