Väki vähenee, pidot paranee.

Hippa ja Pihka saavat nyt kaksin kaiken sen huomion, mitä on tottunut jakamaan neljälle pennulle. Ne ovat saaneet ylimääräistä pureskeltavaa, päässyt tiuhempaan ulos ja tänään ne pääsivät mukaan vattumetsään. Kahteen kainaloon on vielä kohtuu mahdollista kaapata kaksi pentua ja pakata ne enempi extempore autoon, huristella jonnekin, mistä tyypit voi päästää suoraan ulos kirmailemaan ja tutkimaan ympäröivää.


Ursa oli taas varsinainen oppisisko, jonka perässä on valheellisen hyvä ja turvallinen seikkailla. Systeri nimittäin eksytti pienet siskonsa tuuheasti vihreää kasvavaan ojan notkelmaan, loikkasi itse kepeästi sieltä pois ja jätti pienet miettimään ulospääsyreittiä pois, kun näkövinkkelistään on havaittavissa vain pelkkää vihreää, niin korkealle kuin niska vain taipuu.


Polut veivät rinnettä ylös korkeammalle metsään. Tyypit olivat reippaita pieniä kulkijoita, joista oli nähtävillä valtava ero siihen, kun edellisen kerran oltiin täsmälleen samoilla paikoilla. Pennut olivat silloin piirun vaille viisiviikkoisia ja pääsivät perille pitkälti kantokyydillä. Toki jo silloin tapailivat maata ominkin tassuin, mutta vielä ei ollut kintut niin vikkelät, eikä päähän iskeytynyt ajatus siitä, että kuljetaan porukalla. Nyt tytöt pysyivät hyvin joukossa ja selkeästi seurasivat laumaa.



Paljon tutkittavaa kyllä aina löytyy. Kestosuosikkitekeminen on kuopankaivuu ja tällä kertaa aikaa vei erityisesti projekti "Kivenkolo kotoisammaksi." Hippa ja Pihka pysyivät aika hyvin samoilla paikkeilla, jotta pystyi vähän keskittymään vattujenkin poimimiseen, joihin törmättiin lähinnä puolivahingossa, sillä alkuperäinen tavoite metsäänmenemiselle oli se, josko saataisiin mustikoita poimittua.

Pentuset ottivat lyhyitä tirsoja itse remontoidussa kivikodissaan ja liittyivät myös välillä marjojenpoimintaan, vielä eivät itse osanneet pensaasta poimia, vaikka yritin auttaa, mutta kädestä maistuivat myös vadelmat. Hippa-ahmatti pistelee poskeensa kaiken tarjotun yhtä suurella ruokahalulla, Pihkan piti vähän pyöritellä uutta makua suussaan, mutta kyllä sekin tuli kerjäämään lisää punaista ja makeaa.



Luna piti jöötä jälkikasvulleen ja opetti pikkuriiviöille kunnioitusta vahtimalla keppiä päästämättä pentuja lähellekään, karkoittamalla röyhkeät kakarat loitommalle.



Pihka on varsinainen susihukkanen, suloinen hurmaajatar jääsilmineen ja ovelan alkukantaisine ilmeineen.


Tytöt ovat kyllä hyvin löytäneet yhteisen sävelen, "kun valinnanvaraa ei ole". ;) Iltavillistä on puolet pois ja tuntuu, että vaikka tyypit edelleen saavat iltaruoan päälle tarmonpuskaa, joka pitää purkaa painimalla, juoksemalla ja riekkumalla, on ääniefektit huomattavasti hillitymmät mitä aikaisemmassa villiversossa. Tässä versiossa kuuluu lähinnä tumpsahduksia ja tassujen rapinaa pissapapereillä, ei niinkään enää haukkua tai hurjia murinoita.