Oravivuorella toukokuisessa kevätauringonpaisteessa lekuttelivat jo varhaisimmat perhoset ja linnut pyrähtelivät oksalta toiselle laulujaan laulaen. Paikan päälle oli löytänyt muutama muukin vapunpäivästä nauttimaan tullut porukka. Muita koirallisia ei kuitenkaan ollut liikenteessä, joten tytöt saivat juosta vapaana ja tutkiskella lumen alta paljastuneita metsän kohtia. Kävivätpä suorasukaiseen tyyliinsä kerjäämässä kanssakulkijoilta eväiden rippeitä kolmiomittaustornin juurella, kun itse kiipesin katselemaan ympäristöjä.
Lumet ovat viimeisen viikon aikana sulaneet vauhdilla.
Näkymät Orsavivuoren huipulta kolmiomittaustornista ovat huikeat. Lehtipuut ovat vielä talven jäljiltä kaljuja ja Päijänne on pääosin jäässä, sulamaan päin kuitenkin ihan selkeästi. Oli sen verran kirkas keli, että Kärkisten silta, Kärkistensalmen ylittävä Suomen kolmanneksi pisin silta, näkyi idän suunnassa.
Kärkisten silta kuvassa vasemmalla ylhäällä.
Herttaista.
Joulukuisen toisintona Ursa kävi tornissa huipulla asti
ja Hippa jäi uskollisesti odottelemaan alemmalle tasolle.
Viimeiset portaat ovat todella jyrkät.
Tornin varjoja ylhäältä.
Nokkosperhonen oli herännyt uniltaan.
Vanhus nautiskeli kivellä repaleisessa asussaan kevätauringon lämmöstä.
Palleroista palleroporonjäkälää.
Kävimme myös Puolakan Omenalahden luonnonsatamassa kartoittamassa kevään merkkejä.
Jään reunan pintaa.
Ursa.
Aina Vappuna mietin tätä reissua: Huima Höga Kusten. Oravivuori on hieno, mutta ei voita näitä maisemia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti