Uusi vuosi uudet retket.

Uuden vuoden kunniaksi suuntasimme aivan uusille poluille, auto kohti Sumiaisia Äänekoskella ja Laulavan Mörön Polkua. Polkureitti on kokonaisuudessaan 19km pitkä, joten suunnan reitillä voi ottaa sinne, mikä itseä kiehtoo eniten. Itse valitsin pari mukavalta kuulostavaa kohdetta, Kaakkovuoren ja siellä sijaitsevan näkötornin sekä Laulumäen ja Kettuhiekan maastot. Matkaa reissuilla tuli lopulta taivallettua vähän rapiat 10km.

Auto parkkiin Syvälahden koulun pihaan ja reiteille.

KAAKKOVUORI

Reippailumme ensimmäinen osuus oli noin kolmen kilometrin mittainen kiepautus, pellon ja metsän poikki Kaakkovuoren huipulle, laelta alas etelärinnettä ja länsirinteen alapuolelta metsän ja peltojen kautta takaisin Syvälahden koululle. Kaakkovuoren laelle noustessa saa reilun parin sadan metrin matkalla kivuta ylöspäin noin 60m, joten saatin taas tutusti tuta Keski-Suomen mäkisestä maastosta. Kaakkovuori kohoaa 170m korkeuteen merenpinnasta ja sen huipulla on 17m korkea näkötorni. Tornin juurella on myös nuotiopaikka, joten tässä voisi vaikka nauttia kupposen kuumaa.

Retkue määrätietoisesti matkalla kohti Kaakkovuoren näkötornia.

Näkymät tornista täyttivät odotukset kirkkaasti. Huipulla oli tilaa hengittää. Metsien ja peltolaikkujen takana siintää Keitele saarineen, puiden latvojen korkeudelta katse kiertää kauas. Harmaa ja väritön talvikeli, mutta aurinko maalasi hienosti valoisaa juovaansa pilviin ja taivaan rantaan. Kirkkaalla ilmalla elämys voisi olla toisenlainen.

Panoramakuva tornista tekee täyden ympyrän.

Olen tottunut siihen, että saan Ursasta seuraa huipulle (monessakin mielessä... :) ). Se pystyy kiipeämään sinne minne minäkin ja monesti sellaisinkiin paikkoihin, joihin minä en pääse. Mikään kiipeäminen ei tunnu olevan sille liian suuri haaste, joten pidän jo lähes itsestäänselvyytenä, että Ursa reippailee näkötorneissakin huipuille saakka. Tällä kertaa Hippakin osoitti sisunsa ja uskalsi tulla ylös asti. Ottipa malttamaton varaslähtöäkin jo alkuun, kun päättävästi oli jo matkalla, kun itse vasta pääsin tornin juurelle. Tietysti mietin, että miten mahtaa neiti silmitön tulla nuo eritoten ylhäältä varsin jyrkät portaat alaspäin, mutta ei näyttänyt aiheuttavan mitään suurempaa ongelmaa. Kaikkein jyrkimmissä paikoissa Hippa vähän peesaili minua, kun menin askelen mitan edellä, mutta todella reippaasti kaikkiaan. Pointsit Hipsille!

vieraskirjaan jäi kiitoksemme huikeista näkymistä sekä uuden vuoden terveiset jokaiselle vaeltajalle.

LAULUMÄKI JA KETTUHIEKKA

Syvälahden koululta luoteeseen lähtee 7km mittainen luontopolku kohti Laulumäkeä ja Kettuharjua. Osittain matka vie paikallisia pikkuteitä pitkin. Kangasmetsää, kaistale suota, kuusikkoa. Kivuttiin ensin Laulumäelle ja jatkettiin vastapäivään kohti Kettuhiekkaa. Matkan varrella oli löydettävissä muinaisrantaa sekä vanhat kolmiomittaustornin perustukset, kolme sammaloitunutta kiviröykkiötä.

Laulumäen metsäiseltä laelta avautuu upea näköala Keiteleelle.

Laulumäeltä jatkaessa polku pudottaa alas Keiteleen rantaan, jonka rannassa se kuljettaa kulkijaa noin kilometrin verran. Leuto talvi on pitänyt meidät poissa jäältä, joskin jonkinlainen kansi Keiteleen päällä jo on. Rannat ovat vuorotellen jäätyneet, sulaneet ja taas jäätyneet. Pakkanen oli tehnyt rannoille upeaa jäätaidetta.

KEITELE ON KYLMISSÄÄN.

Tassujen käyntejä.

Kettuhiekassa on nuotiopaikka, josta on näkymää Keiteleelle. Hiekkapohjainen ranta mahdollistaa kesällä vaikka uimisen.

Reitin ensimmäiset vajaat pari kilometriä, jotka olivat myös samaisen reitin pari viimeistä, olivat hieman tylsää taivallettavaa pääosin teitä pitkin. Kun taas reitti Mörkömajalta Laulumäelle ja Kettuhiekkaan oli hieno. Kesäaikaan auton voi ajaa Mörkömajalle ja lähteä siitä jatkamaan jalan. Toki reitti kutistuu silloin vain muutaman kilometrin mittaiseksi, mutta toisaalta kierroksen jälkeen auton nokan voi suunnata vielä jonnekin muualle Laulavan Mörön polkureitillä.