Hippa tähyää autossa uusia suuntia.
Koska Lounais-Suomen saaristoa on tullut katseltua eri vinkkeleistä, olen jo pidemmän aikaa halunnut käydä myös Perämeren suurimmassa saaressa, Hailuodossa. Pienen pohtimisen jälkeen päädyin varaamaan saarelta meille mökin Katselmusviikonlopuksi. Josko sitä kerkeäisi vähän tutustua ympäristöön näin kevät-talvisessa maisemassa.
Lopulta aikaa ei oikeastaan jäänyt saaren kiertelyyn, vaan sentään pääsimme haistelemaan perämeren tuulia Merisilta-lautalla matkaa Oulunsalosta Hailuotoon (ja päinvastoin) taittaessamme.
Perjantaina pyrähdimme paikalle lauttarantaan vain todetaksemme, ettemme pääse pitkien jonojen takia ensiyrittämällä Merisiltaan. Jäimme siis puoleksitoista tunniksi rannalle ruikuttamaan, kun lautta lähti viemään ennen meitä ehtineitä matkustajiaan saareen. Jossain määrin Hailuodon tutkiskelu siltä illalta kaatui juurikin tuon Oulunsaloon jumiutumisen takia. Saimme kuitenkin kulutettua aikamme. Samoiltiin rannassa, aistittiin meri-ilmaa, ihmeteltiin pulmusten palleroisia olemuksia ja kuunneltiin naurulokkien ääniä. Hippa löysi styrox-laatikon, jonne oli jäänyt kalanperkeitä ja veti niitä antaumuksella rannan tuntumassa naamaansa.
Alunperin en meinannut uskaltautua jäälle ollenkaan, vaan kun perkuujätteiden jättäjien sielunveljet - kalastajat - päräyttivät jäätä pitkin kaukaa selältä moottorikelkalla, uskottelin itselleni, että pakkohan tuon jään on kantaa myös ihmistä, saati koiraa.
Etsi kuvasta viisi pörröistä pulmusta.
Pulmunen.
Yksinäinen vaeltaja. Luna.
Missä jää loppuu, siellä taivas alkaa.
Naurulokki.
Lautan keltainen hahmo hivuttautui jo Hailuodosta kohti Oulunsaloa ja vesillepääsymme lähestyi. Tietysti juuri siinä vaiheessa Luna bongasi joko pilkkijöinen jälkeensä jättämät reiät tai jään alle asetettujen verkkojen reiät ja erityisesti niiden läheisyyteen hylätyt kalan osat. Mamma painalsi korvat supussa eväille ja hieraisi vielä korvansa taakse reilusti kala-aromista parfyymiä. Täytyyhän viikonlopun kauneusmittelöitä varten hienostautua. Liekö ollut sitten mamman salainen ase, sillä sunnuntainen vanhojen mammojen luokkavoitto ei ollut mikään itsestäänselvyys. Kalaöljyn kiilto korvakarvoissaan ja ympärillään leijuva aistikas aromi - siinä mamman kauneuden taika.
...niin ja kerkesimme lauttaan. Mamman kauneushoitoon pyrähtämisestä huolimatta.
Luna ja kalan hajulla parfymoitu märkä poski.
Oulunsalon tuulivoimalat ja isokoskelopariskunta.
Matkalla Oulunsalosta Merisillalla Hailuotoon seisoskelin kannella tuulessa ja seurailin jäälauttojen ryskettä lautan kylkiä vasten. Jään reunamille oli kokoontunut kansaa.
Kuoveja.
Harmaalokkeja.
Lautan yli pyrähti parvi naurulokkeja.
Lauantaina Katselmuksesta Hailuotoon ja mökillemme palatessamme osasi paremmin varautua lauttajonoihin ja olimme jo hyvissä ajoin paikalla. Sateinen ja harmaa keli, jäälauttoja ryskyi vastaan, monen mallisia ja kokoisia, eri tavalla lohkareiksi haljenneita. Juuri muuta ei näkynytkään.
Oulunsalon tuulivoimalat peittyvät usvaan.
No, tulipahan käytyä, vaikka Hailutoon tutustuminen jäikin laihaksi. Pikkuruinen mökkimme oli kotoisa ja mökkinaapurimme ensimmäisenä iltana erittäin mukavia. Koirat saivat juosta pihassa vapaana, saivat osakseen huomiota ja ihailua ja kävivätpä kuulemma myös pikavisiitillä naapuriemme mökissä, sisällä asti. Tuntuivat olevan koiraihmisiä koko kalastajasakki. Lauantain ja sunnuntain välisen yön majailimme jo itseksemme, lämmitettiin sauna ja nautiskeltiin illan pimenemisestä. Näemmä sama tuntuu pätevän saareen kuin saareen, Lounais-Suomessa ja Perämerellä, hiljaista on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti