Lauantaina sukukokoustelivat ihmistensä keralla Ravja (Pukranvaara Ravja), tyttärensä Luna (Nutukas Illusia) ja tyttären pennut Ursa (Nutukas Ursula), Hippa (Omituinen Metsähippa) sekä Rohto (Omituinen Ohtonen).
JOTKA VIHELLELLEN TUNKEVAT HAMEEN ALLE.
Mitä pojilla on mielessä? Osa 1.
Hippa: "Prrrkle, onko pakko?!! Mene POIS!!
Mulla oli tässä homma ihan kesken.
Rohto: "Ups!"
Tämä on niin perinteinen asetelma. Toiset pitää huolen actionista, että maailmassa on ääntä ja siellä tapahtuu paljon asioita.
...ja mamma sen kun vaan näyttää kauniilta ja eteeriseltä.
Lenkin lopuksi tehtiin pieni kenraaliharjoitus seuraavan päivän kehäesiintymisiä varten. Nuoriso korjasi selkeästi potin tässä vaiheessa, Rohto ja Hippa liikkuivat ja seisoivat todella hyvin ihan hakematta. Hipasta napsaistiin muutama kuvakin, kun neidistä on tavattoman vähän hyviä seisomiskuvia. Keli, tausta ja koiran siisteysaste eivät olleet parhaat mahdolliset, vaan muuten tyyppi esiintyi edukseen. Sillä on nätit raamit, vaikka kastuneet karvat ovatkin sään päältä menneet latteaksi ja tyypin selkälinja näyttää jokseenkin kummalliselta.
Lenkkipaikalta käännettiin auton nokka kohti Hailuotoa ja siellä sijaitsevaa mökkiä, missä pidimme pari yötä majaa.
SUNNUNTAI 22.4.
Sunnuntaina Katselmuspäivän päätteeksi pakkasimme lauantaisen lenkkiporukan lisäksi myös Sirenen ja Pihkan (Omituinen Pihkakinttu) mukaan. Kevätaurinkoinen metsäreippailu hyvässä seurassa, kunnes oli aika lähteä ajelemaan kotia kohti.
Eihän tällaisia ole.
Ravjalla oli tärkeä tehtävä pitää Marikan lapasista huolta. Kun tehtiin kuraista tietä pitkin paluuta autoille ja koirat oli jo kytketty hihnoihinsa, niin Marikalta tippui taskustaan lapanen. Uskollinen Ravja huolehti hajamielisen emäntänsä lapasen haltuun ilman suurempaa numeroa siitä tekemättä. On se ihan ehdottomasti maailman sympaattisin paappakoira. (Täysin objektiivinen näkökulma, eikös?)
Marika kertoi lisää etsijäpelastajan sankaritarinoita. On ilmeisesti useammin kuin kerran löytänyt Marikan hukkaaman puhelimen pöpeliköstä. Erään kerran paapan tarkka nenä löysi jäiseltä ja auringon valoa heijastavalta talviselta tieltä sinne ihmiseltään pudonneen silmälasin linssin. Eipä rajoittunut ihmismieli koskaan pysty täysin tajuamaan koirien hajumaailmaa.
Pihkan juoksujen loppumisesta oli Rohto-veikan mielestä sen verran vähän aikaa, että ihan hyvin voisi vähän yrittää uida liiveihin. Ihanalta tuoksuvaa neitokaista ei voinut päästää silmistä.
Mukavaa oli taas nähdä näitä ja erityisesti siten, että tyypit saivat olla ihan vaan rennosti keskenään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti