Nokkaeläimiä koskella.

Tammikuussa kävimme tsekkaamassa Laukaan Kuusaan kosket: Hypnoottinen Kuusaa. Teki mieli saada kevättä mieleen ja nähdä joutsenia, mietiskelin, että siellä missä sula, siellä joutsenet. Ajatuksen kehä toimi passelisti ja niitä valkoisia Suomen kansallislintuja myös näimme. Kulkupolku oli melkolailla samanlainen, mitä tammikuussakin, tosin nyt jätimme Oitinmäelle kipuamisen väliin ja kuljimme myös vähän aikaisempaa reissua pidemmälle alajuoksuun. Värejä ja elämää on ihan eri tavalla, mitä harmaassa tammikuussa.

Siinä polleana lintuja kuvatessani, paikalle pölähti miekkonen niin ikään samoin suunnitelmin. Eikös tietenkin paljon paljon suuremman, massiivisemman ja pidemmän putken sekä jalustan kanssa, että siinä pienempää melkein hävetti. Sai herra saletisti lähikuvaa...

Koskella oli uinnilla muitakin nokkaeläimiä. Sorsapariskunta ja koko liuta telkkiä.

Ursakin tsiigaa.

Kevät on tullut, kun on niin paljon kaikennäköisiä kulkijoita liikenteessä. Lintuja toki, mutta myös ihmisiä. Porukkaa oli lähtenyt aurinkoiseen kevätpäivään, tallustelijoita, kuvaajia ja kalastajia. Mekin mahduimme mukaan.

En ole mikään lintubongari olemassakaan ja varsinkin tirppojen äänet sekoittuu korvissa tirskuttavaksi mössöksi, kauniiksi mössöksi toki. Yleensä, niinkuin tänäänkin, olen liikenteessä enempi kuvaajan olomuodossa. Vaan nytpä oli melkein wanna-be lintubongariolo. Nämä edelläkuvatut havaitsin vedessä. Maassa eli puussa keekoili vanha varma talitiainen (eli useampi) sekä hataran lajituntemukseni ja parin sekunnin näköhavainnon perusteella myös pyrstötiainen. Ou jee.