SM-agility 2009, Tornio.

12.-14.6.2009

Odotetut agilityn SM-kisat 2009 veivät Tornioon saakka. Koska sinnikkäästi olimme Ursan kanssa keränneet koko viimeisen vuoden SM-nollia (joita lopulta kertyi 13kpl, sisältäen kaksi tuplanollaa), piti tietysti päästä, sekä korkkaamaan ensimmäiset yksilöässämmät, että edustamaan seuraa joukkuemestaruuksissa.

kuva Jonna Keskiaho
Jo viime vuonna osallistuimme JATin maxi-joukkueeseen ja olimme osaltamme ratkomassa seuramestauuksia. Myös tänä vuonna edustimme seuraamme joukkueessa lauantaina 13.6. Tehtiin Ursan kanssa varsin nätti ja hyväfiiliksinen rata, joskin nollasuoritus kaatui ohjaajan virhearviointiin, sen olettamiseen, että Ursa hakee kauemman putken pään. Nollasuoritus jäi siis kutakuinkin puolen askeleen päähän kohdassa, jossa ei edes ollut kiire. Opetus: ohjaa aina loppuun asti. Ihanneaika riitti kiellosta huolimatta hyvin ja tulokseksemme jäi 5. Loppujenlopuksi joukkueemme (lyhcol Vekku, schape Leevi, slapko Ursa ja borcol Exce) teki yhteistuloksen 10 ja sijoituimme varsin kovatasoisessa kilvassa hienosti sijalle 11.

Murheenkryyni. Kohta jossa en ota sitä ratkaisevaa askelta ja ohjaa Ursaa tarpeeksi kauas kohti putken päätä, vaan oletan Ursan irtoavan sinne. Lopputuloksena kielto.
kuvat Jonna Keskiaho

Sunnuntain yksilökisoihin olin asettanut sen tavoitteen, että tehdään puhdas, ratavirheetön, rata, ajasta viis, ihanneaika saisi ylittyä, mikäli on yli mennäkseen, mutta puhdasta suoritusta lähdetään tosissaan tekemään, josko se riittäisi 50 parhaan joukkoon ja finaaliradalle.

Fiilis radalle valmistautuessa ja mennessä oli huipussa, into ja nälkä oli kova...ja katkera oli mieli radan jälkeen. Tavoite kirjaimellisesti kaatui, kun kolmanneksi viimeiselle esteelle, putkelle, ohjatessani, vedin sateen liukastamalla keinonurmipohjalla lipat, ohjaus tipahti, kun käsi automaattisesti laskeutui auttamaan kaatuvaa roppia. Kirotut refleksit! Lopputuloksena Ursan kielto putkella, vitonen ja 3,88 sekuntia yliaikaa. Jossitteluhan on turhaa, vaan niin kovin inhimillistä. JOS en olisi liukastunut, olisi hyvässä lykyssä myös aika riittänyt finaaliradalle, jonne tänä vuonna lähdettiin maxien hyppyradalta tuloksella 1,27.

Tuloksena 8,88 ja sijoitus 80./138. Nälkä on edelleen ja pikemminkin tämän myötä kasvoi, ensi vuonna uudelleen, eihän kaikkea sovi heti kerralla saada ja saavuttaa. Totuushan on, että nämä olivat vasta uramme ensimmäiset SM-kisat ja edessämme on vielä monituiset vastaavat, Ursa ei ole vielä täyttänyt neljääkään, joten parhaat vuodet on vielä edessäpäin ja alku on ollut varsin lupaavaa.

Kaikesta huolimatta SM-kokemus oli kokemisen arvoinen ja osaltaan varmaan ajan kanssa opettaa taas jonkin verran nöyryyttä. Positiivisia asioita huomioiden, oli meillä koko viikonlopun radoilla Ursan kanssa ihan tavattoman kivaa, takuulla nautin joka hetkestä radalla ja sinne pääsyä odotellessa. Ursa teki varmasti oman parhaansa, teki sen mitä kuuluu tehdä ja teki sen hyvin, tuollaisen koiran kanssa ei voi olla kuin kivaa harrastaa. Ohjauskuviot ja yhteistyö toimii, joiden myötä lähimenneisyydessä Ursan vauhtikin on selvästi kasvanut.


Tämä ylläoleva kuva muistuttaa positiivisesta, siitä, että vihdoin ollaan opittu jotain. Kuvassa olen juuri valssannut ja ohjaan Ursaa kohti putken oikeaa päätä (vasen pää näkyy kuvan reunassa). Ajoitus on hyvä, valssi on valmis, kun koira laskeutuu, eikä hidasta koiraa tippaakaan, Ursa pamautti suoraan putkeen ilman epäröintiä.
kuva Jonna Keskiaho

Vuoden 2009 SM-kisat on takana, kisat joiden myötä olen päättänyt uskaltautua tituleeraamaan itseäni (tai meitä, Ursaa siis myös) varsin pron kuuloisella termillä, agilityurheilija. :)