Kompastuskiviä oli alkuun useampia. Allekirjoittanut pamautti peukalonsa mojovasti auton oven väliin, aikataulu meni tiukaksi useamman kyläreissailun vuoksi, jossa jokaisessa aikataulu venähti pikkuisen, lopputuloksena se, että ajoin kiireellä motaria kohti Helsinkiä pikkuisen kovempaa mikä oikeasti tuntui mukavalle, matkassa mukana ollut seura unohti lapasensa Helsingin päässä terminaaliin ja hytissämme oli lukko rikki niin, että korjaajamiehet tulivat hätiin viivyttäen syömäänlähtöämme rapialla tunnilla. Onneksi laivalla ei tarvitse pitää kiirettä, saatiin kupumme täyteen vähän myöhemminkin.
Ikkunallisessa A-hytissä vietetyn ihan rauhallisen ja hyvinnukutun yön jälkeen traditionaalinen meriaamiainen, täysillä vatsoilla malttoi kierrellä maissa. Kuljettiin vanhaa kaupunkia lähinnä, ihailtiin värikkäitä vanhoja taloja ja kapeita katuja ja kujia, käytiin kahvilla ja söin ehkä elämäni suurimman suklaamuffinssin, siinä hetkessä ei tehnyt toista mieli (aika kultaa muistot ja jo nyt maistuisi vastaavanlainen baakkelssi :) ).
Suklaapuodin herkut jäi harmittavasti hakematta, eikä Indiskan koristetyynyäkään saatu kainalossa kotiin kannettavaksi. Hirvimukista kuumaa hörppiessä voi sentään miettiä Tukholman mukulakiviä.
Vähäisistä löydöksistä huolimatta harvoin saa kotia vietyä näin ainutlaatuista ja odotettua tuliaista. Reissua oli suunniteltu pitkään ja hartaasti, odottavan aika oli pitkä, vaan koittipas sekin hetki vihdoin, kun päästiin reissulle - hakemaan Sarria (Fjällfarmens Sarri) Suomeen!
Tavattiin uljaasti kuninkaan linnan tykönä Alexandra, Robert ja koirat (Sarri, Oinakka, Ängla & Vilda), josta paineltiin autolla satamaan, suojaan tihkusateelta allekirjoittamaan viimeisiä sopimuksia.
Sarri ja Robert - The Guys.
"Remember what I told you, nice and gently like a real gentleman." ;)
"Lähetkö Sarri meijjän matkaan?"
Jutun juonihan on se, että kävin jo viimevuoden syyskuussa yrittämässä astuttaa Ursaa Sarrilla Sarrin kotikulmilla Gislavedissa. Jouduin kuitenkin lähtemään koto-Suomeen tyhjin käsin, nöyrtyä sille tosiasialle, että pelataan koirien kanssa, jolloin mistään ei voi olla varma, nämä eivät toimi kuten masiinat, nappia painamalla - vaikka näkisi kuinka paljon vaivaa tahansa.
Ennen lähtöäni Alexandra kuitenkin tarjosi mahdollisuuden, että saisin Sarrin romanttiselle reissulle Suomeen. Ehkä tutummat ja stressittömämmät puitteet loisivat suuremman todennäköisyyden Ursalle tuntea itsensä valmiiksi astuttavaksi. Sarri ei kuitenkaan ole enää nuori koira ja se ei kenties enää kauaa astuisi, tottakai tartuin mahdollisuuteen ilomielin. Onneksi Alexandran kanssa käy ajatukset yksiin niin, että tällaisen harvinaislaatuiseen mahdollisuuteen uskaltauduin tarttumaan - olisihan Sarri vastuullani ainakin rapiat pari kuukautta (Alexandra innostui ajatuksesta, että veisin Sarrin paimensukuisten Katselmukseen maaliskuun lopussa...).
Suomeen tulossa on sekin hyvä puoli, että mikäli Ursa ei edelleenkään sula Sarrin herrasmiehen käsittelyssä, niin taloudessa on aina yhtä tyrkky anoppi - Luna, joka voipi paikata tyttärensä mahdollista haluttomuutta. Josko saataisiin Sarrin verta vielä lisää paimensukuisiin. Tavalla tai toisella.
Viikkarin Gabriellalla seilattiin ees taas.
Sarri osoitti jo heti kättelyssä olevansa reipas, hyvähermoinen sekä tottelevainen ja kuuliainen koira. Alexandran ja Robertin lähtöä se katsoi tyynesti, jonka jälkeen asettui hyvin uuteen porukkaan. Sen liki 12 ikävuoteen ei ollut mahtunut laivareissua, vaan silti se suhtautui kaikkeen ihan lunkisti. Sarrin kanssa on vaivatonta kulkea.
Käytiin syömässä ja pelattiin iltaan laivanupotusta. ;) Pidettiin seuraa tulokkaalle, olihan hytissä paluumatkalla hurmaavaa herraseuraa...
Tammikuinen Suomeen saapumispäivä oli tuulinen ja kolea. Hiekkalaatikolla kiinnosti enemmän toisten koirien hajut kuin pitkän illan ja yön aiheuttaman kuplan vapauttaminen - maissa, lumisessa Suomessa oli tyynempi helpottaa oloaan.
Kävin hakemassa Ursan ja Lunan Eevan tyköä hoidosta, eivätpä olleet tietää miten päin olisi pitänyt tervehtiä. Jälleen näkeminen oli riemuisa, eikä Sarrinkaan ihan ilottomalta vaikuttanut, kun neitoja oli kaksin kappalein. Tottakai äijälle piti heti näyttää kaapin paikka, ettei hameen alle siedä ihan suoriltaan mennä. Sarri on niin lunki jätkä, käänsi vain päänsä pois, se ei millään tavalla lähde akkojen nalkutuksiin mukaan.
Yhteiselo alkoi lupaavasti.
Lauma.
Thank you Alexanra SO much to let me have this unique opportunity!
Kiitokset myös Sirenelle reissuseurasta!
10 kommenttia:
Huo-ka-us. Ihana kuvastoori. Täällä peukkujumppa jatkuu entistä yritteliäämmin :) t. Marika
Komea on sulhanen ja kiitoksia kuvakertomuksesta! Peukkuja täältäkin :)
Onpas komia sulhanen. Iskee pentukuume.
Kyllä nyt kovasti jännitetään ja odotetaan rakkauden leimahtamista ja tietysti sitä, miten omituisia pentusia sieltä sitten tulee. Ei malttais millään paikallaan pysyä. Peukut on toki pystyssä.
terkuin, matkaseura :)
Sarri on oikein komea ja leppoisan oloinen sulhanen, onnea teerenpeleihin, toivottavasti tällä kertaa tärppää ja tulee niitä kauan kaivattuja uusia Omituisia.
Olispa hauskaa tavata Unskin iskä :)
(Unski = Unna = Nordanlidens Chairah?)
Ihan mahdollista. ;) Ainakin poropaimennustestiin Sarri on tulossa turistiksi, samoin Katselmukseen. Toisaalta tervetuloa vaikka ihan muuten vainkin treffaamaan iskää, jos siltä tuntuu. ;)
Kiitosket kaikille tsemppi-peukutuksista! :D Kovasti odotellaan vain juoksujen alkamista, jotta päästäisiin niille teerenpeleille...
Mielenkiintoinen yhdistelmä tulossa, toivotaan että suunnitelmat onnistuu! ;) Jäin miettimään Sarrin viimeisintä silmätarkastusta Hundatasta, 2008-04-09 katarakt BP. Onko Sarrilla siis jonkin asteinen kaihi silmissä?
On. Juurikin tuossa viime kevään silmätarkissa (joka SKK Hunddatassa näkyy) löydettiin Sarrilta kaihi, jonka perinnöllisyyttä ei voida arvioida (Katarakt BP /
ärftlig kan ej bedömas). Olen nyt ihan vasta käyttänyt Sarrin Suomen puolella epävirallisessa silmätarkissa, silmäeläinlääkäri (Per Axelsson) katsasti kaihin Sarrin silmistä ja arvioi sen perinnölliseksi, mutta muutokset onneksi lieviksi, eikä usko kaihin vaikuttavan Sarrin näkökykyyn sen elinikänä - tällä hetkellä kulkee mm. hämärissä portaissa ihan ongelmitta, nappaa nameja lennosta ja painelee risukoissa kuin toisetkin.
Sarrillahan on Ruotsissa yhteensä 70 jälkeläistä (yksi pentueellinen paimensukuisia), joista pikkasen reilu neljännes on silmätarkattu ja näistä yhdellä katarakt BP (Samegulds Ienny-Ana).
Olen jutellut silmiä tutkivien lekureiden kassa, selittänyt tilannetta ja lähettänyt skannattuja versioita silmätutkimuskaavakkeista, kysellyt asiantuntijoiden mielipiteitä ja sitä miten huolissaan pitäisi olla. Sarrin kaihin muutokset ovat perinnöllisen kaihin kohdissa, mutta koska Sarri on 8v asti peilattu terveeksi ei voida olla ihan varmoja muutoksien perinnöllisyydestä. Muutokset tuntuvat olevan lieviä, eikä varsinainen este koiran jalostuskäytölle (toki silmälekureissa on ääripäänkin kannattajia, jotka ovat ehdottomia sen suhteen, ettei sellaista koiraa tulisi käyttää jalostukseen, jolta on löydetty kaihimuutoksia). Toki riskin kyseisessä asiassa ottaa, mikäli koiraa käyttää, vaan voiko kopromisseiltä missään yhdistelmässä välttyä.
Tosi tarkkaanhan tässä saa miettiä plussat ja miinukset jalostuskäytölle, mutta koska kaikin puolin jäädään vahvasti plussan puolelle, meinaan olla muuttamatta pennutussuunnitelmia. Se tuntuu oikealta näin, ihan puhtaalla omallatunnolla.
Lähetä kommentti