Miki (Kummakuun Nuorri) kävi ihmettelemässä tänään tätejä - ja mummuaan, erityisesti sitä pientä tätipuolta, joka oli vastaan hyvin kiinnostunut. Pientä leikkiyrittelyäkin nuorisolla oli, mutta maalaispoika oli pöllämystyksestä pystyyn nousevaa taittokorvaansa myöten ymmyrkäisenä naisista ja vuosien lukemattomista posteista tien varsilla, ettei oikein kunnolliselle riehunnanpyörteiselle asteelle päästy. Seuraavalla kerralla taitaa pikkutäti mennä yksikseen moikkaamaan Mikiä, josko oma tutumpi ympäristö ja se, ettei ympärillä pyöri virkaintoisia polliiseja auttaisi rentouttamaan tunnelmaa.
Ursa piti jöötä, joskin sitä taisi myös potuttaa, kun pääosin joutui olla hihnassa, monestakin syystä, ilonpilaajaintoisuudestaan eniten.
Miki asustaa aikalailla maaseudulla, mutta hyvin kundi tepasteli myös kaupunkimaisemmassa ympäristössä - vaikka eihän mekään enää varsinaisesti kaupungissa asuta, on täällä silti paljon enemmän ärsykkeitä mitä Miki on arkiympäristössään tottunut. Yllättävän lunkisti nuori herra asiat otti, tottakai siitä oli löydettävissä pientä levottomuutta, mutta ei se ollut yhtään niin mahdoton, kuin ihmisensä oletti... ;)
Mikistä on kasvanut varsin komea, urheilullinen nuori uros.
Lunakin oli - kuvista puuttumisestaan huolimatta - mukana, mamma keskittyi olennaiseen, rapsutuksista nauttimiseen ja pesäkolojen etsimiseen rannoilta ja laitureiden alta.
KIITOS, kun kävitte!
2 kommenttia:
Oli kiva käydä :) Seuraavasta tapaamisesta en tiedä... haluatko tuollaista räyhäpetteriä Hipan kaveriksi :S
Anteeksi kauheasti Mikin höökäily siellä toko-treeneissä! Toivottavasti Hippa ei säikähtänyt.
Mä en saanut mitään kontaktia siihen, edes nakit eivät maistuneet ja lähdettiin viimein kun paineistui niin kovasti. Meinasi itku päästä kun nolotti niin.
Tottakai halutaan olla Mikin kavereita! ;) Ei maalaispojalta voi liikaa vaatia, kun ei ole muihin koiriin tottunut, pikkuhiljaa kärsivällisyydellä ja palkiten, niin kyllä se kehittyy, ei välttämättä harppauksin, mutta pienin askelin. Uskalla vain tulla toistekin sen kanssa treenaamaan! Jokaisen koirayksilön kanssa pitää edetä eri tavalla, eihän Miki millään voi olla salonkikelpoinen heti. :)
Eikä Hippa mokomasta Mikin moikkaamis-säntäämisestä säikähtänyt, taisi kouluttaja enempi säikähtää, ei varmaan tiennyt, että Miki on meille tuttu - senhän takia Miki varmaan tulikin juuri meidän tykö, kun sekä minä, että Hippa ollaan sille tuttuja. Eihän se pahalla tykö tullut. :)
Usko pois, kyllä Miki vielä oppii, kunhan sen kanssa jaksaa kärsivällisesti treeneissä käydä. Mikillehän kaikki tuolla on harvoin nähtyä ja ihmeellistä, valtavasti ärsykkeitä ja häiriötekijöitä, vieraita ihmisiä, autoja, uusi ympäristö, vieraita koiria jne. Nappaa aivan pienenpienet hyvän käytöksen muruset ja kehu vuolaasti (jos namit ei kelpaa), palkitse se jos se on sekunnin hiljaa, on pienen hetken kiskomatta, haistelee, ottaa askeleenkin teitä kohti, edes vilkaisee muualle, kuin muihin koiriin tai on ylipäätään edes aavistuksen rauhallisemmin. Jos tähän ei pääse, niin on mentävä niin kauas paineistavasta tilanteesta, että se osaa rentoutua edes vähän. Kyllä koirat hoksaa yllättävän nopeasti mistä kehutaan (pitää itse vain olla nopea nappaamaan ne palkittavat hetket) ja rupeavat yhä useammin tarjoamaan parempaa käytöstä. Malttia, jos itse hermostut tai harmistut siihen, niin se lyö tilannetta vain entistä enemmän lukkoon Mikin päässä - lappalaiset on melkoisen ohjaajaherkkiä, vaikka aina ei kovan kuoren alta uskoisi. ;)
Lähetä kommentti