Karkkilassa välillä maanantai 21. ja perjantai 25. toukokuuta
Oli tarkoitus lähteä kesälomareissulle itäiseen Suomeen, tsekata Koli ja sen sellaista. Jotenkin rupesi kuitenkin ihan viime hetkillä tuntumaan sen verran keskeneräiseltä, että inspiraatio koko reissuun tyssäsi. Sen sijaan ajeltiin maanantaina pääkaupunkiseutua kohti, tarkoituksena viettää aikaa siskon tykönä ja käydä moikkaamassa immeisiä niillä suunnilla noin muutenkin. Tiistaina käytiin morjenstamassa Umbra (Umppa Lumppa korvaeläin.), keskiviikkona Pihka (Keppeilyä Koirametsässä.) ja torstaina Ukri ("Mä maalaispoika oon.").
Kuvat siskoni tyköä kertovat viikon meiningistä ainakin sen, että koirat saivat lapsitotutusta oikein urakalla erityisesti 2,5-vuotiaan Vessun toimesta. Vessu onkin varsinainen koirapoika, kuten kuvasta näkyy...
Nekku keittiön kaapin päällä vakiopaikallaan.
Nekkua en ollut vielä ennestään tavannut,
hauska ja seurallinen kehrääjä tuntui olevan.
Santtu-apina omenapuussa avaimiaan hakemassa.
PÄHKINÄT JAKOON.
Oltiin vietetty edellisenä iltana aikuisten kesken saunailtaa kaikkine naposteltavineen. Pähkinöitä jäi. En tiedä mistä Vessu keksi tarjota niitä myös koirille - tai kaipa ne itse keksivät kerjätä, epäilisin. Koirien mielestä lapsien kanssa hengaaminen ylipäätään on ihan täysi 'win-win'-tilanne. Vaikka lapset eivät aina muista varsinaisesti tarjoilla syötävää, niin aina niiltä sen verran murua menee ohi laidan, että hollilla kannattaa olla, niin saa imuroitua kitusiinsa vaikka mitä herkullista.
Joka tapauksessa Vessu oli aivan haltioissaan, kun se tajusi, että koirat syövät kädestä. Sen jälkeen pähkinöitä piti hakea aina vain lisää ja lisää. Piti suunnata poijjaan mielenkiinto jossain vaiheessa hienovaraisesti muualle...
Sirukin antaa.
Vessu, Siru, Ursa ja Luna.
Se miksi kuvissa pörrää nimenomaan Ursa ja Luna on vain todiste siitä, että nämä ahneet daamit eivät nirsoile minkään suhteen. Hippa on naposteltavien suhteen huomattavasti epäluuloisempi, kaikki suuhun annettu pitää ensin sylkäistä pois, pyöritellä sekä ihmetellä tovi ja sen jälkeen EHKÄ syödä. Hippa ei siis priorisoi herkkuja kovin korkealle, siksipä ei nähnyt hyödylliseksi parveilla pähkinöidenkään toivossa.
Jos Vessu on koirapoika, Siru on kissatyttö.
Joka aamu Vessu rynnisti herättyään katsomaan koiria hokien: "Toijat, toijat." Ensimmäisenä aamuna se selkeästi vähän vierasti Hippaa. Kun äitinsä selitti, että Hippa on tosi kiva ja kiltti koira, muuten ihan samanlainen kuin muutkin, mutta siltä vain puuttuu toinen silmä, kävi poika hyvin mietteliäänä tarkistamassa muidenkin koirien silmätilanteen. Tähän mysteeriin saatiin nyt selvyys: "Himlä puutuu.", "Paljon himlät." Ensi alkuun selvästi hakeutui mielummin halailemaan Lunaa ja Ursaa, mutta parin päivän jälkeen halaili ja rapsutteli Hippaa siinä missä muitakin. Siitäkös Hippa tykkää, meidän sylieläin.
Vessu kiinnostuneena Hipan eriskummallisuudesta.
Luna rakas. <3
Välillä piti päästä rauhoittamaan tilanne ja käydä kulkemassa pitkästi metsässä, ihan vaan keskenämme. Oli mukava käydä lenkillä ihan uusissa maastoissa. Jokainen päivä oli lämmin ja aurinkoinen, ihana kesäpäivä, jolloin ei tarvinnut pukeutua shortseja ja lyhythihaista paitaa paremmin. Löysimme tiemme metsäpolkujen kautta autioille pururadoille (emme siis törmänneet kuin parkkipaikalla kahteen ihmiseen, poluilla emme keneenkään) ja Toivikkeen hiihtomajalle. Ulkomuistista on hataraa muistella paikan rankkaa historiaa, vaikka siitä luinkin. Hiihtomajan paikalla on ollut vankileiri ja vangit ovat aikanaan raataneet läheisellä turvesuolla. Rankoissa olosuhteissa kolme sai surmansa. Tällä hetkellä paikalla on muistokivi, joka oli nyt kukitettu orvokein.
Tuomen tuoksu on tässä vuoden ajassa parasta.
Talvehtinut suruvaippa repaleisessa ja haalistuneessa viitassaan.
Aikasempina vuosina en ole rekisteröinyt korvasieniä laisin. Tänä vuonna olen törmännyt niihin paitsi kotimetsässämme, myös Karkkilassa. Polulla nökötti useampia poimuttuneita ruskeita klönttejä, joita en itse uskalla sienikoriin poimia laisin - vaikka kyllähän niistä ilmeisesti pari kertaa kunnolla ryöppäämällä saisi gurmeeherkkua. En siltikään tohdi lähteä riskeeraamaan mitään, jätetään korvasienet heille, jotka taitavat niiden oikean käsittelyn varmuudella.
Yrmeä herra varis vaani meitä oksaltaan...
Vessu tykkää koirista, jos joku. Voin sanoa. Kun teimme perjantaina lähtöä, kävivät muutkin lapset kyllä sanomassa heipat koirille, mutta pienin ei malttanut olla. Aina vain uudestaan ja uudestaan piti kiivetä koiria rapsuttamaan ja kaulailemaan.
VESSUN VARIKOLLA.Ylimääräistä viivytystä edessä...
Tosiaan olimme jo tosissamme tekemässä lähtöä kohti Jyväskylää, kun Tomi tarkkasilmäisenä automiehenä huomasi, että autoni alla olevat kesärenkaat oli asennettu aivan ristiin rastiin, pyörimissuunnat päin pyllyä ja sen sellaista. Olin suotta luottanut vanteisin laitettuihin merkintöihin (VE, VT, OE, OT) ja vaihtanut renkaat sen mukaan. Eipä muuta kuin renkaiden vaihtoon... Vessu osallistui operaatioon aktiivisesti, leikki pölykapseleilla ja tsekkasi tarkkaan miten isi laittoi renkaat kiinni. Kun Tomi siirtyi auton toiselle puolelle, tarttui Vessu innokkaan omatoimisesti rengasavaimen varteen ja tarkasti työn jäljen.
Tältä varikolta ei pikavauhtia irrottukaan... Mutta nyt on sentään merkinnät oikein vanteissa.
Päästiinhän me sentään kotimatkallekin aikanaan ja kuitenkin vielä nipin napin saman vuorokauden aikana perillekin asti.
Lämmin ja aurinkoinen kesäpäivä.
Omena on rupeamassa kukkimaan.
Mukavaa oli. Kiitokset yösijasta, ruoista, saunasta ja kesäisistä päivistä pihamaalla - niin ja renkaiden vaihdosta. Olkaa hyvät koirapojan koiraseurasta, saunan karmien uudesta väristä ja pihan haravoimisesta. :)
