8.-11.8.2011- maanantai 8.8. -PARAISTEN KALKKIKIVILOUHOS
On jokseenkin kornia, että kaikipuolin upean saaristokierroksen kuvareportaasi alkaa näinkin teollisilla kuvilla, kun kävimme ihmettelemässä Paraisten kalkkikivilouhosta reissumme ensimäisenä päivänä. Se on suhteellisen vaikuttava avolouhos, jolla on pituutta pari kilometriä ja leveyttä viitisensataa metriä. Korkealta näköalapaikalta katsottuna se näytti valtaisalta jylisevältä ja paukkuvalta hyörintälaitokselta.
LENHOLMEN
Matka jatkui Paraisilta Rengastietä myötäpäivään kohti Nauvoa. Seuraava pysähdyspaikka oli Lenholman luonnonsuojelualue ja sinne tammenlehdin viitoitettu noin parin kilometrin mittainen luontopolku. Lenholmen oli keskisuomalaiseen järvi- ja metsämaisemaan tottuneelle silmälle sopivan eksoottinen; järeitä vanhoja tammia, hämärää lehtometsää, valoisampia hakamaita sekä ruovikkoista merenrantapoukamaa. Tällaiset iäkkäät - vähintään 300-400 vuotta vanhat, kertoi opastetaulu - kyhmyräiset tammet saa vilkkaan mielikuvituksen lentämään. Katsokaa nyt, olivat kuin enttejä Taru Sormusten Herrasta.
Enttimetsässä tai -haa'alla, kadehdittavan komeissa kesänviettomaisemissa elää laidunsivat hyvin uteliaallinen karjalauma. Lenholman luontopolku kulkee osin laidunmaiden poikki, joten jossain määrin jouduimme ylittämään laidunalueiden aitoja. Karjahakaan emme kuitenkaan menneet, syystä, että mukana oli kolme niinikään hyvin uteliaallista paimenkoiraa, jotka kuitenkin hillitsivät hyssyttelystä kielensä raikuvimmilta haukkukonserteilta. Saimme rauhassa ihmetellä toinen toisiamme.
Olin ihan tätä reissua silmälläpitäen liruttanut koirien niskaan punkkiliuokset, joskin en ollut ihan varautunut siihen, että Lenholmassa kävelemisen jälkeen jouduin nyppimään pois koirista yli toistakymmentä viheliäistä irtopunkkia. Tervetuloa saaristoon.
ENSIMMÄINEN LAUTTAMATKA
Reittimme ensimmäinen lauttamatka oli Lillmälöstä Prostvikiin. Lillmälön lauttarannasta näkyi Airisto, joten jätimme auton pitämään meille jonopaikkaa ja jalkauduimme oikomaan kinttujamme lauttaa odotellessa. Rengasreitin yhteensä kymmenkunta lautta- ja lossiylitystä opettivat, jos ei rutiinia, niin ainakin tottumusta. Jokaisella kerralla piti kuitenkin astua ulos autosta aistimaan meri-ilmaa, seuraamaan lautan jättämää vaahtovanaa ja ihailemaan turistin avoimmuudella kaikkea ja ei erityisesti mitään. Arkeaan pakertavat saaristolaiset istuivat lasittunein silmin autoissaan. Joskus on mahdotonta nähdä lähelle.
Hippa, taustalla Airisto.
Monella jäi Prostvikin päässä näkemättä lauttarannassa ruokaileva kyhmyjoutsenperhe tai se utelias minkki, joka pulahteli rantaveteen ja kiipesi ravistelemaan märkää turkkiaan rantakiville. Lasittuneet silmät starttasivat punaisen valon sammuessa pois lautalta ja kohti arkista määränpäätä.
Kyllä. Nämä uteliaat eläimet olivat ihan vain siinä, tässä, lauttarannassa.
KASBERGET
Kasberget eli Kaasivuori kohoaa 64,3m merenpinnan yläpuolelle ja se on Nauvon korkein kohta. Se on ensimmäinen jääkauden jälkeen vedestä noussut paikka sekä muinainen vartiovuori ja osa tärkeää merkkituliketjua, jolla varoitettiin vihollisten lähestymisestä ja saatiin viesti siirtymään nopeasti paikasta toiseen. Näkymä Kasbergetin laelta oli kieltämättä kaunis ja sen upeutta lisäsi taivaanrantaa kohti hivuttautuva aurinko, joka kultasi käppyräisten, niinikään enttimäisten mäntyjen latvuksia.
Panoraamakuva Kasbergetin laelta.
NORSTRÖMMENIN SILLALTA
Alkoi olla myöhä. Ajelin jo lauttarantaan, että jatkettaisiin vielä illasta Korppooseen. Kaksi asiaa pidätteli kuitenkin Nauvon puolella: jatulintarha sekä Nauvon lauttarannasta, Spinkkilästä, saatavat kuulemma ohittamattoman hyvät (mutta ylihinnoitellut) munkit. Spinkkilä oli jo kiinni ja aukeaisi taas yhdeksältä aamulla. Eihän ohittamatonta voi ohittaa.
- tiistai 9.8. -FINBYN JATULINTARHA
Herätys Nauvossa oli raju; salamoita, ukkosenjyrinää, rakeita sekä vettä niin paljon, että maisema verhoutui läpipääsemättömän harmaaseen vaippaan. Rajuilman laannuttua lähdettiin itsepäisesti sadetta uhmaten katsomaan Finbyn jatulintarhaa. Kumisaappaat jalkaan, sadeviitta harteille ja liukkaille kallioille.
Rakeita.
Jatulintarha oli mystisyydessään vaikuttava, vastaavanlaisia muodostelmia on Suomessa toistasataa. Kukaan ei kuitenkaan tiedä missä vaiheessa ja mitä tarkoitusta varten tällaisia kivilabyrentteja on rakennettu, totuus niistä on karannut muistitiedon ulottumattomiin. Latomusten esiintymisen laajuus eri kulttuureissa on kuitenkin huomattava, muinaiskelttien haltijattaret tanssivat kuutamolla kivikehissä, kanadanintiaanit nimittävät kivisiä labyrinttejä jumalattaren kohduksi, norjalaisten tarinoissa asialla ovat olleet jääjättiläiset ja ruotsalaisissa uskomuksissa ne ovat portteja maanalaiseen maailmaan. Jatulintarhojen ympärille rakentuu monia tarinoita, jotka kiehtovat tarinoita rakastavaa allekirjoittanutta.
Kivilabyrinttien kerrotaan olevan rakennetun kalastajien ja merenkulkijoiden ajankuluksi, tuulen laantumista odotellessa tai osaksi metsästys- ja kalastusriittejä. Toisaalta uskotaan, että nuoret morsiamet ovat rakentaneet jatulintarhoja odottaessaan sulhasiaan palaavaksi mereltä. Kivitarhan ruostinkielinen nimi jungfrudans viittaa parinmuodostuspeliin. Labyrintin keskellä seisova tyttö ja kehiä kiertävä poika - tai päinvastoin - koettivat pitää välilleen sidotun narun ilmassa koskettamatta sitä käsin, vaan narun pituutta säädeltiin vartaloa pyörittämällä. Lopputuloksena pyörähtelevä morsiantanssi.
LAUTALLA NAUVOSTA KORPPOOSEEN
Muinaisten rinkuloiden jälkeen sain kokea odotetun ohittamattoman rinkulan ja kylläpä muuten olikin hyvää. Oli arvoistaan nukkua yön yli tämän takia... Poiketkaa lauttarannassa munkilla, kun odottelette maantielauttaa Nauvon Pärnäisistä Korppoon Retaisiin!
RUMAR
Korppoon keskustan jälkeen oli opasteet näkötornille, joiden opasteiden mukaan löysin Rumarin säätutkatornin luokse. Oikea paikka tai ei, niin ainakin se painui mieleen. Kalliolle koko katsen pituudelle oli kirjoitettu kivillä tekstejä; ihmisten nimiä, terveisiä, vuosilukuja. Jokainen sinne kirjoittanut oli jollain hyvin hämmentävällä tavalla läsnä. Keltainen sadeviitta liehuen poimin valkoisen pallopäisen säätutkatornin juurelta pieniä valkoisia kiviä ja kyykistelin väkertämään meidän terveisiämme kallioon. Terapeuttista.
KORPPOON KOTISEUTUMUSEO
On virkistävää nähdä, kuinka intohimoisesti toiset osaavat suhtautua työhönsä. Korppoon kotiseutumuseossa sain opastetun kierroksen tunnelmallisessa pihapiirissä. Museotiloihin on kerätty erilaisia työkaluja ja käyttöesineitä, jotka ovat olleet Korppoolaisten käytössä kautta aikojen. Pääosin aittoihin ja taloihin kerätyt tavarat ovat peräisin 1700-luvulta 1900-luvun keskivaiheille; talonpoikaisesineitä, maanviljelykseen sekä kalastukseen liittyviä esineitä, käsintehtyjä puusepäntyökaluja sekä kutomiseen ja kankaanvalmistamiseen liittyviä tarvekaluja.
Pihapiirin vanhin rakennus on Svarvarin talon suola-aitta vuodelta 1773.
Idas stuga. Ida niminen Markombyn koulun keittäjä asui talossa 1800-luvulla. Tarinankertoja, värikäs persoona, joka oli mukana kaikissa kylän pidoissa.
Bergmanin aitan seinässä on vanha välimatkakyltti höyrylaivakaudelta. Kyltti on sijainnut Korppoon Galtbysta, joka on ollut jo pitkään tärkeä satamapaikka.
KORPPOOSTA HOUTSKARIIN
Matka vei meilläkin samaiseen tärkeään satamapaikkaan, sillä seuraava lautta lähti juurikin Korppoon Galtbystä kohti Hotutskarin Kittuisia. Puolen tunnin pituisella lauttamatkalla vastaan vihmoi koleasti tihkua, pilvet roikkuivat matalalla ja taivas näytti kuin vesivärein maalatulta. Avomeren tuntua lisäsi kauempana olevien saarien peittyminen harmaaseen kosteuteen. Kangastukset kelluttivat osaa saarista taivaanrannassa. Tällaisessa ilmassa on jotain enemmän, maisema on kiehtova ja salaperäinen. Nautin sadepäivistäkin.
BORGBERGET
Houtskarissa Hyppeisiin johtavan tien varrelta lähtee lyhyt polku Borgbergetille, joka kohoaa 41 metriä merenpinnan yläpuolelle. Sen laella oli hämmentävällä tavalla hieman japanilaisvaikutteinen näkötorni, josta aukeaa näkymää Houtskarin pohjoispuoliseen saaristoon.
Borgbergetin sijainti kartalla sekä ympärillä olevaa saaristoa.
HYPPEIS
Hyppeis on pieni saaristolaiskylä Houtskarissa. Kuluneita puna- ja keltamultapintoja, ruutuikkunoita, puisia taloja kallioiden keskellä. Erityisesti veneranta oli ihastuttava venevajarivistöineen.
Kylä matkan varrella Hyppeisistä kohti Näsbytä Korppoossa. Hyvin todennäköisesti Jervis.
NÄSBY
Korppoon Näsbyssä Saaristolaismuseo oli kiinni, mutta kiersin muutamia kohtia kylässä sijainneesta kulttuuripolusta. Juhannussalko ja tuulimylly kiinnostivat erityisesti, kävin myös niemen kärjessä katsomassa vanhaa höyrylaivalaituria sekä sen läheisyydessä ollutta mestauspaikkaa, jossa tarinan mukaan ei kirouksen takia kasva puita. Saaristolaismuseoon kuuluvat rakennukset, venevajat sekä punamullalla maalatun ristikirkon katsoin hyvin pintapuolisesti läpi.
Ruotsissa, Ahvenanmaalla sekä suomenruotsalaisella rannikkoalueella perinteisesti pystytetään lehvin, seppelein ja köynnöksin koristeltu juhannussalko, midsommarstång, majstång, mastonki. Näin Saariston Rengasreittiä kiertäessäni juhannussalkoja useissa eri saarissa, osassa koristeltu salko poikkipuineen toi mieleen laivan maston, johon oli nostettu purje. Salon koristeluun liittyy paljon symboliikkaa; osa koristelusta liittyy hedelmällisyysriitteihin, osa maanviljelyyn ja satoisuuteen, merenkulkuun, säähän jne. Naapurisaaret kilpailevat usein keskenään kaikkein komeimmasta juhannussalosta.
Tällä paikalla vuonna 1778 mestattiin nainen, maanviljelijän tytär Walborg Hansdotter, jota syytettiin lapsenmurhasta. Nainen vakuutti syyttömyyttään loppuun asti. "Koskaan älköön yksikään puu kasvako tällä mestauspaikalla."
KOHTI MOSSALAA
Roslaxista Kivimoon kulkee vaijerilossi ja sillä taitettava matka oli lyhin, mitä tällä reissulla keltaisilla aluksilla matkattiin, vain 169m. Suomen pisin silta on yli kuusi kertaa pidempi kuin tuo lossiväli, joka onkin takoitus jossain vaiheessa korvata sillalla.
Kivimon lossilla. Vähän ennen lossia tien vasemmalla puolella oli laaja auringonkukkapelto, jossa oli itsepoiminta. Vapaaehtoisen maksun sai tipauttaa säiliöön, annoin pienen panoksen Houtskarille.
Lauttaranta Björkön puolella.
Rannassa oli pitkä rivi saaristolle ominaisia venevajoja, 'båt hus'.
Seuraava salmen ylitys Björköstä Mossalaan tapahtui niinikään vaijerilossilla, ensimmäinen ja ainoa kerta, kun lossikuski ylitti merta vain ja ainoastaan meidän takia. Lossille ei ollut tunkua.
Mossalan puolella, taustalla Björkön venevajat.
Mossalan kylänraitilla.
Illalla kävimme pitkällä kävelyllä Mossalan lauttarannasta pitkin kylänraittia kohti kylän jälkeen alkanutta hiekkatietä, joka kulki peltojen ja merenrantaniittyjen läpi metsäisemmille osuuksille (ehkä ainoita kertoja reissun aikana, kun kuljin vapaasti ilman kameraa). Samaisen hiekkatien varressa nukuimme myös yömme. Heti Mossalaan saavuttuamme kävin kysymässä yösijaa Saariston Lomakeskuksessa. Pitävät kuitenkin pienille ja vaatimattomille mökeille sellaisia kiskurihintoja, että heikompaa hirvittää. Hyvähän se on, kun pienellä saarella ei ole minkäänlaista kilpailua. Päätin olla kannattamatta moista bisnestä ja päädyin yöpymään autossa, alkuasetelmasta huolimatta varsin onnistunein lopputuloksin. Vain Mossalan lossi paukautteli aika-ajoin kauempana laituriin, muuten oli todella hiljaista.
- keskiviikko 10.8. -M/S ANTONIALLA INIÖÖN
Mossalasta lähti aamuyhdeksältä yhteysalus Antonia kohti Iniön Dalenia. Merimatka kesti yhteensä kolme varttia, joten saaristoa ja saaristoilmaa kerkesi ihailla ja haistella ajan kanssa. Aamu lupasi varsin nättiä päivää. Aluksen ylimmällä tasolla kävi kylmä viima, mutta en antanut sen häiritä. Vesilintujen piirtämiä reittejä meren pinnassa, saaristomaisemaan kuuluvia kalliosaaria ja -luotoja, merimerkkejä ja linjatauluja. Tämän takia olin reissuun lähtenyt.
Iniön Norrbyn kylänraitti.
Olettekos ennen nähneet tällaista varoitusmerkkiä?
KASBERGET
Jos minun pitäisi tämän hetkisen kokemukseni perusteella valita vain yksi ainoa paikka Rengastien varrelta, jossa käydä, niin se olisi Iniön Kasberget (ehkä jo pelkkä kuvien määrä tältä paikalta kertoo sen...). Todella mieleenjäävä paikka. Ykkössijaa jakaa moni muukin kohde, mutta täällä pääsin jotenkin lähelle juuri sitä saaristotunnelmaa jota olen kaivannut ja jonka halusin tällä reissulla saavuttaa. Kalliot ovat tätä sydäntä lähellä.
Kasbergetin laki nousee vain 39,8m merenpinnan yläpuolelle, yli puolet vähemmän mitä samanniminen laki Nauvossa, jossa kävimme aikaisemmin. Näkymä ei kuitenkaan hävinnyt korkeammalle huipulle. Laelta näki kauas. Saaria saarien perään kaukaisuuteen asti. Iniön Kasbergetillä meren läsnäolon aisti. Kiivettiin laelta jyrkkää kalliorinnettä neljäkymmentä metriä alemmas rantaan. Loikoiltiin rantakallioilla ja nautittiin maailman parhaasta kesäpäivästä.
Kasbergetille kipuavan noin 2,5km pitkän luontopolun taulut oli toteutettu havainnollisesti ja ajatuksella. Jo parkkipaikasta lähtien asiaan oli panostettu. Polun varrella kerrottiin aidoin esimerkein mm. jäkälistä, sammalista, sekä niiden käyttötarkoituksista. Yksi rasti kertoi eri linnuille sopivista pesäpöntöistä ja niitä oli asiaa havainnollistaen rakennettu useita. Merikotkasta kertovan rastin yhteydessä oli luonnollista kokoa oleva vanerista tehty lintu, joka liikutti narusta vedettäessä siipiään. Polun on eittämättä toteuttanut joku käden ihminen.
SKAGEN
Iniön pääsaarelta pääsee Skagenin lossilla Jumon saarelle. Lauttarannassa kalliolta katsoi Skagenin juhannussalko.
JUMO
Poikkesimme Jumon kylään ja kävimme kyläsatamassa katselemassa venevajoja sekä viereiselle kalliolle pystytettyä juhannussalkoa. Erityisesti tämä Jumon juhannussalko toi mieleen laivan maston purjeineen. Ruskeaksi kuivahtaneet koristeet rapisivat kalliolle käyvässä tuulessa.
M/S AURORALLA KUSTAVIIN
Iniön Kannvikista yhteysalus Aurora vie kulkijoita Kustavin Heponiemeen. Yhteysalukset kulkevat huomattavasti harvemmin kuin keltaiset maantielautat ja vaijerilossit, joten seuraavaa vuoroa odotellessamme kerkesimme käydä kahvilla Cafe Alppilassa. Kyseisen kuppilan emännät olivat mukavaa porukkaa, talvet tehdään töitä Turussa ja kesät asutaan asuntoautossa sekä pidetään samalla kahvilaa pystyssä. Sellaista elämä saaristossa on. Vakituisia asukkaita Iniössä on vain 250, kesällä ihmisiä liikkuu saarilla huomattavasti enemmän; mökkiläisiä, turisteja sekä näitä "kesätyöläisiä".
Merimatka Auroralla oli komea. Ilma oli kaunis ja aurinko paistoi, joten liikkeellä oli myös paljon veneilijöitä, Iniönaukolla näkyi suorastaan parvi purjeita.
Itäviitta.
Perinteinen valkoiseksi kalkittu kivikummeli sekä sektoriloisto Kustavin Heponiemessä. Sektoriloistoilla ohjataan väyläliikennettä pimeällä erivärisin (punainen, vihreä, valkoinen) valoin sekä eri tavoin jaksotetuin välähdyksin.
KUSTAVIN KÄSITYÖKYLÄ
Rengastien varrella kohti Kustavia on Kustavin Käsityökylä, jossa on keramiikka- ja kynttilämyymälät, sekä hopea- ja sepänpajat. Viimeksi mainittu kiehtoi ja kiinnosti eniten, joten siellä tuli pisimpään ihmeteltyä ja kyseltyä sepän tekemisistä. Pajassa oli hyvin perinteiset ja sellaisenaan vaatimattomat, mutta kuulemma myös haastavammat työkalut raudan muokkaamiseen. Sain mahdollisuuden seurata, kuinka seppä takoi minua varten riimukorun. Kaupan päälle nappasin luvalla muutaman kuvankin tästä toimenpiteestä. Rauta muuttuu suorastaan hämmästyttävän pehmeäksi ja muokattavaksi kuumennettaessa.
Kävin myös pyörähtämässä Kustavin keskustassa sekä etsin käsiini Jeremiaan luolien luonnonkivimuodostelmat. Paikalle johti lyhyt opastamaton polku ja saavutettavissa oli kalliopaasien muodostamat suhteellisen pelottavan näköiset röykkiöt, pienempien paasien päällä oli isompia paasia varsin huteran näköisesti. Kivet muodostivat syviä railoja, jyrkänteitä ja luolamaisia muodostumia. Nimensä tämä kivimuodostelmien alue on saanut Isonvihan aikaan, 1700-luvun toisella vuosikymmenellä, kun kivien muodostamissa onkaloissa piileskeli mies, Jeremias.
MUNTIN SILTA
Taivassalosta löytyy ympäristöönsä sulautuva museosilta, vuonna 1850 rakennettu yksiaukkoinen kiviholvisilta.
LOUHISAAREN KARTANO
Olimme sen verran myöhään liikenteessä, että Louhisaaren kartano Askaisissa oli jo kiinni. Se ei kuitenkaan estänyt käyskentelemästä kartanon alueella vanhojen tammien ja lehmusten katveessa, kävelemästä kartanoa ympäröivässä englantilaistyylisessä puistossa sekä käymästä lenkkiä hienosti kartanon mailla Myllypolulla.
Louhisaari on myöhäisrenessanssin palatsityylinen, Herman Flemingin vuonna 1655 rakennuttama kartanolinna. Parhaiten Louhisaari tunnetaan vuonna 1867 syntyneen Suomen marsalkka Mannerheimin synnyinkotina, jossa hän vietti myös lapsuutensa sekä osan nuoruudestaan. Kartano alueineen on kuulunut ensin Fleming-suvulle yli kolmesataa vuotta, jonka jälkeen, vuodesta 1795, kartanoa asutti Mannerheim-suku yli sata vuotta, aina vuoteen 1903 asti. Nykyisin kartanolinna toimii Museoviraston alaisena museona.
KULTARANTA
Suomen tasavallan presidentteihin päästyämme sopii hyvin, että seuraava kohde reitillämme oli Naantalin Kultaranta, presidentin virallinen kesäasunto. Kesäperjantaisin on mahdollisuus päästä kulkemaan Kultarannan puutarhassa, vaan sitä mahdollisuutta meillä ei ollut. Väärä päivä. Sitä vastoin tähyilin etäältä rautakaltereiden kahlitsemaa, puistojen ympäröimää graniittilinnaa, josta minulle näkyi lähinnä vain tornin huippua. Huipulla liehui Suomenlippu, joten Rouva Presidentti oli paikalla.
Mikäli kaikki olisi mennyt oikein, eikä mikään olisi alkumatkasta jäänyt hampaankoloon kaivertamaan, meidän Saariston Rengastiekierroksemme olisi päättynyt tähän. Alkumatkasta jäi kuitenkin löytymättä Kuusiston linnanrauniot ja Paraisia olisin halunnut tutkia pidempään, joten piiri pieni pyörii. Homma alkaa alusta. Seuraava yö vietettiin Kaarinan Kuusistossa.
- torstai 11.8. -KUUSISTON LINNANRAUNIOT
Kuusiston linnan rakentaminen on aloitettu 1300-luvun alkupuolella suojaaman katolisen kirkon johtajan valtaa ja mahtavuutta. Linna rakennettiin alun perin mantereesta erilliselle kalliosaarelle, mutta nykyisin linnasaari on kasvanut niemeksi. Saari oli puolustuksellisesti tarkoituksenmukainen, paikalle rakennettiin kookas ja vahvarakenteinen linna suojaaman piispaa, jonka velvollisuuksiin kuului virkaan liittyvän varallisuuden ylläpito ja kartuttaminen. Merkittäviä jaksoja Turun talouden kartuttamisen kannalta olivat piispa Pentin (1321-1338), Hemmingin (1338-1366) sekä Manu II Tavastin (1412-1450) ajat, jolloin piispanpöydän tulot olivat suuret.
Vuonna 1485 linnassa riehui tulipalo, jossa tuhoutui paljon arvokkaita arkistoja ja linna kärsi suuria vaurioita. Vaurioista huolimatta Maunu Särkilahden aikana (1489-1500) linnan rakentamista ja varustamista jatkettiin kustannuksia säästelemäätä. 1500-luvun alussa linna oli laajimmillaan. Linnassa oli kolmikerroksinen päälinna palatseineen, kappeleinen ja taloussiipineen, päälinnan ulkopuolella oli kolme 5-6 metriä korkeilla muureilla varustettua esilinnaa, torneja oli useita, sisältäen myös pyöreän kymmenen metriä korkean tykkitornin. Paaluvarustukset linnan ympärillä vaikeuttivat mereltä päin suuntautuvia hyökkäyksiä ja maihinnousua.
Suomen keskiaikaisen katolisen kirkon vahvimman tukikohdan kuolinisku ajoittuu vuoteen 1528, kun Kustaa Vaasa antoi määräyksen purkaa linna. Määräyksen taustalla oli valtiopäivillä tehdyt päätökset, joilla murrettiin piispojen poliittinen ja aseellinen valta sekä kirkon taloudellinen mahti. Valtakunnan kaikki piispanlinnat oli luovutettava hallitsijalle. Kuusiston linnan kohdalla kruunulle siirtyminen johti nopeassa tahdissa tuhoon. Kuusiston linnalta haettiin rakennusaineita paitsi Turun linnan laajentamiseen, mutta myös paikallinen väestö osallistui hävitykseen hakemalla linnasta kiviä ja tiiliä omien rakennustensa aineksiksi.
Nykyiset Kuusiston linnan jäännökset antavat vain vaatimattoman käsityksen siitä, miltä linna on näyttänyt kukoistuskaudellaan. Linnasta on enää jäljellä vain pohjakerros, jonka huoneet ovat olleet pääosin varastokäytössä.
Aamuisessa sateessa kävimme kulkemassa myös Kuusiston linnanraunioiden lähistöllä kiertävän luontopolun, joka kulki läheiselle Kappelinmäelle. Reippailun jälkeen kävin tutustumassa Kuusiston kartanoon ja sinne tehtyyn näyttelyyn, jossa kerrottin niin Kuusiston kartanosta kuin Kuusiston linnastakin. Kartano oli aikanaan linnan yhteydessä toimiva maatila, latokartano, joka huolehti linnan väen ja sitä ympäröivän yhteisön elättämisestä ja omavaraisuudesta. Vaikka linna tuhottiin, kartanon elämä maatilana jatkui läpi vuosisatojen, joskin nyt kuninkaan latokartanona. 1680-luvulla latokartanosta tehtiin armeijan uudelleenorganisoinnin seurauksena everstinvirkatalo, upseeristo sitoutettiin maahan ja kotiseudun viljelyyn. Kartanon nykyinen päärakennus on vuodelta 1738 ja se maamme vanhimpia säilyneitä puisia asuinrakennuksia.
PARAINEN
Paraisilla käynti jäi vajaaksi retkemme alussa, joten piti käydä antamassa itselleni toinen mahdollisuus sen tutkimiseen. Kävin Helmiveneessä ihmettelemässä alpakoita ja ostamassa alpakkalankaa, Axon leipomomyymälästä ostin piparkakkuja ja paikallisesta kalakaupasta savukalaa. Kävimme myös kävelemässä Paraisten vanhassa kaupungissa, Vanhassa Malmissa. Kauniita vanhoja puutaloja.
Rengasreittikierros oli hieno. On erittäin paljon mahdollista, että palaan vielä niille seuduin. Paljon tuli nähtyä, mutta paljon jäi vielä näkemättä. Rymättylä ja Rymättylän Karhuvuori, Seilin saari, lisäksi voisi piipahdella enemmän Rengastieltä poiketen lähisaariin losseilla. Seikkailtavaa jäi vielä, vaan olihan kiva suunnata silti nokka kohti kotia.
"Borta bra men hemma bäst!"
