maanantaina, toukokuuta 25, 2009
sunnuntai, toukokuuta 24, 2009
Suuntia.
Okra on misseilyjen lisäksi kunnostautunut jälleen uusilla areenoilla, kun kiinnostus vei jälkitreeneihin. Niiden tiimoilta on sitten puuhailtu makkarajälkeä päivittäin vakkarimaastoissa Oulun Ainolanpuistossa. Kuulemma on neitokaisella kiirus jälkeä etsimään - ja löytämään, jälkivaljaat päälle ja saman tien iskee nenä kiinni maahan, eikä irrota. Lupaa siis hyvää, jotta vaikeusastetta voi nostaa. Okra tuntuu nauttivan täysillä ja malttia ei juuri tunnu olevan lopettamiseen.
Hyvä kun muistutitte, täytyy itsekin jatkaa viime kesänä hyvin alkaneita jälkitreenailuja. :)
vihreä ja punainen, miten päin se olikaan...?"
Järeähermoinen plikka jäi viime viikolla liikennesäännöistä piittaamattoman hurjastelijapyöräilijän alle, sai iskua kylkeen, mutta selvisi säikähdyksellä. Mitään fyysisiä, eikä henkisiä traumoja ei jäänyt - korkeintaan ihmiseensä... ;) Ylpeää porukkaa oli liikkeellä episodin jälkeen, äreää ja ärsyyntynyttä tietenkin vähän, mutta koiran kapasiteetti tuli taas todistettua, reipas Okra on kuin mikä, siitä ei pääse mihinkään.
Hyvä vuoden välein.
OMITUINEN OKRA FIN29048/07
Keminmaa 23.5.2009, Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
Keskikokoinen, kevytrakenteinen narttu. Hyvät mittasuhteet. Isot ala-asentoiset korvat, pyöreät silmät. Hyvä kuono-osa. Hyvä kaula ja selkä. Hieman ala-asentoinen häntä. Kapea runko ja rintakehä. Ulkokierteiset etu- ja takakäpälät. Ahtaat takaliikkeet. Sivuliike lyhyt. Hyvä karvanlaatu.
AVO H
Ihmisensä koki arvostelun varsin Okran näköiseksi. Luonteestahan olisi voinut erikseenkin mainita jotain, kun neiti oli kuulemma taas niin "täydellinen viilipytty". Objektiivinen arvio koirasta useammankin tuomarin suusta nousee arvoon varsinkin siinä vaiheessa, kun mielessä elää haave mahdollisesta pennutuksesta ja suorakinttuisen sulhon löytymisestä, sulhosta jossa ei ainakaan löydy samoja virheitä kuin O:sta. Aika näyttää miten projekti etenee.
Okra pääsee kampaamoon, jossa stailataan neidille ihan uusi kesäluukki, enää ei tarvitse säästellä näytettävää näyttelyyn, alkaa ilmavammat ajat!
sunnuntai, toukokuuta 10, 2009
Ursan ensimmäinen AVA-kiinnitys!! :D
Ylläolevien kokemusten lisäksi kotiintuomisina upeita tuloksia ja mahtavaa huippufiilistä.
Päivän ensimmäinen agirata ja Ursalle 0-voitto!! :D
Ursa todisti taas, että siitä on enempään, kuin mitä minä uskon. Piippanokka näytti miten puhaltaa! WAU!
Ursa on konkreettisen saavutuksen jälkeen matkalla kohti AVA-arvoa!!
Ensimmäinen 3-luokan 0-voitto yhteensä kolmesta vaaditusta saavutettu.
Päivän kakkosrata, hyppyrata, meni suorituksena kuitenkin voittoradan edelle, kaikki sujui jotenkin niin vaivattoman jouhevasti, joskin yhden riman tippuminen tuotti tuloksen 5, sijoitusella 2. Uskomaton suoritus tämäkin, teimme kaikista tuloksen tehneistä nopeimman ajan - se on meille jotain!
Harvoinpa pääsee kolmosluokissa palkintopallille - ainakaan kaksi kertaa saman päivän sisään...
Ursa liikkui koko päivän hienosti, vaikka ainakin rannikolla oli erittäinkin aurinkoinen, joskin onneksi tuulinen, kesäpäivä. Kolmannen radan säädöt meni 100% ohjaajan piikkiin, taisi nousta päivän pokaalienpokkaaminen päähän. Hutiloivalla ohjauksella radalta kaksi kieltoa aidoilta ja näiden myötä reipas sekunti yliaikaa, elikkäs tuloksena yliaika kymppi.
Arvatkaapa kuka on vähän hangonkeksinä täällä!? :D
Ursa ja pystit.
Päivän saldo.
torstaina, toukokuuta 07, 2009
Kaksi vuotta sitten...
Myös Umbra täytti kaksi.
Siskonsa Okran tavoin Umbra fiirasi synttäreitään 30.4. ja vappua temmeltämällä pihalla ja metsissä, leikkimällä ja vähän myös agilitya treenaten. Ennen synttäreitään Umbra oli päässyt hierojan käsittelyyn, joka oli löytänyt takaosastosta joitain jumeja, joiden lievittämiseen ja ennaltaehkäisemiseen oli annettu hyvät kotihoito-ohjeet - vetreillä kintuilla kelpaa touhuta ja painella pitkin maastoja.
Hetkinen? Onko Luna tehnyt jonkin teleporttaustaikatempun ja ollut Umbran kanssa vappun aikaan lenkillä......?
Okra 2-vuotias nappula.
Okran terveystarkkitulokset näkyy vihdoin myös KoiraNetissä.
Terveystarkkikäynnistä aikaisemmassa blogitekstissäni
Eka Omituinen terveystarkeissa.
22.4.2009
kyynärnivel 0/0
lonkkanivel C/C
4.4.2009
silmätutkimus, ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
polvilumpiolux.med. 0/0
Kaksivuotissynttärien jälkeisissä tunnelmissa pläjähti kuveja "meidän 2-vuotiaasta nappulasta". Kiitos!!
Vappua olivat viettäneet synttäreiden ja ulkoilun merkeissä, koko pitkän viikonlopun torstaista sunnuntaihin asti. Okra oli ollut mukana talonmies pikkaraisen ominaisuudessa, toiminut työnjohtajana niin mökin seinän laudoittamisessa, kuin nurmikon kulottamisessakin, nauttinut mökkielämästä täysillä.
Ihmisensä on myös ilmoittanut Okran Keminmaan ryhmänäyttelyyn 23.5., jossa Okra esillä ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa - niin hämmästyttävää kuin se onkin, aika kuluu ja lapset kasvaa...
lauantaina, toukokuuta 02, 2009
Huima Höga Kusten.
Kaikki kuvat avattavissa suuremmiksi.
Pää pyörällä sanoinkuvaamattoman upeista maisemista. Vappuinen roadtrip vei elämyksiin, Ruotsin itärannikko näytti parhaat puolensa melkein kesäisessä kelissä. Höga Kusten (Korkea Rannikko) sijaitsee Örnskölsvikin ja Härnösandin välisellä rannikon osalla, eikä suotta kuuluu UNESCOn maailmanperintölistalle. Jyrkkäpiirteisen ja jylhän, kallioisen maiseman ja saariston taustalla on maan voimakas ja nopea kohoaminen viimeisen jääkauden jälkeen. Täällä maa on kohonnut nopeammin kuin missään muualla maailmassa - ja se kohoaa edelleen.
HÖGAKUSTENBRON
Ylitettiin yksi maailman pisimmistä riippusilloista, Högakustenbron, joka on pituudeltaan vaatimattomat 1,8km. Sillan pohjoisen suuntaan vievässä päässä oli Höga Kustens Hotel, joka jäi mieleen paitsi infona Höga Kustenin reiteistä, myös ystävällisestä ja lämminhenkisestä henkilökunnasta. Käytiin tyttöjen kanssa jaloittelemassa ja ihailtiin hienoja maisemia, joiden äärelle ruvettiin pikkuhiljaa tulemaan.
Leskenlehtiä oli paikoin niittyinä, muutenkin oli kovasti kevättä ilmassa.
SKULESKOGEN
Skuleskogenin kansallispuisto, joka sijaitsee maailmanperintöalueen pohjoisosassa, syynättiin 'Korkean rannikon' elämyskohteeksi, joskin puolittain sattumalta, "hetken huumassa", vaan eipä tarvinnut harmitella, kun äärelle päästiin. Huuma elää ja voi hyvin. Kartalta ja opastuksista valittiin tietysti hankalin reitti, tietäen kokemuksesta, että hankalien taipaleiden takana on useimmiten kaikkein upeimmat elämykset. Kunnianhimoisesti suuntana Slåttdalsskrevan, josta kovasti opastauluista varoiteltiin. "Vaeltaminen siellä on rankkaa ja vie aikaa. Polku on suurimmilta osin täynnä kiviä ja juuria ja siellä on useita vaikeita ylityksiä. Viimeiset 200m ovat hyvin vaativat. Hyväkuntoiselta vaeltajalta vie 1-1,5 tuntia kiivetä huipulle, muilta vie kaksi tai joskus kolmekin tuntia huipun saavuttamiseen."
Lopulta taidettiin itse kosahtaa sinne rapakuntoisten kastiin, kun väkisin seisautti paikalleen ihmettelemään, huokailemaan ja suuntaamaan talletusvälinettä kohti maisemia, kuluttamaan aikaa.
Ihan ensimmäisen elämyksen antoi, kun kiivettiin ensimmäinen kevyt metsäinen nousu ja päästiin ylittämään kuohuava vesiputous sen alapuolelta. Kameraa matkassa kiikuttavan täytyi tietysti pysähtyä kuvaamaan, jolloin tyttäret sillalla jo huokailivat malttamattomana matkan jatkumista - ymmärtämättä sitä, että joutuivat itsekin antautumaan pärskeille alttiiksi ja poseerailemaan missin lailla.
Eipä kuulunut korviin yhtään mitään muuta kuin vesi.
Skuleskogenin maastot ja maisemat ovat hyvin moninaisia, sisältäen jyrkkiä ja kivisiä, karkean ja karun näköisiä kukkuloita ja syviä, hiljaisia, metsäisiä laaksohalkeamia. Siellä on laajoja 'pirunpeltoja', isompia mitä tähän asti olen itse nähnyt, soita, jotka tähän vuoden aikaan lumien sulamisvesien avustamina olisivat tarjonneet vaihtelevaa kahluutallustusta ilman hyväkuntoisia ja leveitä "pitkospuita" (jotka olivat ruotsalaismalliin kuin leveitä siltoja).
Puskimme itsemme läpi mitä erilaisimmista ja luonteeltaan yksilöllisistä poluista. Maasto oli vaihtelevaa, polut paikoin kuluneet niin, että puiden juuret olivat voimakkasti esillä, osin kiipesimme hyvinkin jyrkkää ja louhikkoista rinnettä tai kahlasimme ainakin polveen asti ulottuvassa lumessa, rotkopaikoissa, jonne auringon sulattava voima ei ollut ihan vielä kerinnyt.
Allaolevat todellakin ovat kuin ovatkin kaikki polkuja, polkuja jotka kannatti kivuta tai rämpiä.
Ursa niillä viimeisillä kahdellasadalla metrillä, niillä joista varoitettiin. Jyrkkää ja kivistä, mutta mielenkiinnon ylläpitävää kiipeämistä.
Mielenkiinnon ylläpitävää kiipeämistä, kun palkintona olivat päivän mahtavimmat näkymät. Niin hienot maisemat, että ihmisreivulle tuli tunne, että sinne olisi voinut unohtua. Millään ei olisi malttanut lähteä pois ja takuulla ainakin pari tuntia vierähti paikalla ihmetellen ja kuvaten, nauttien auringonpaisteesta. Kokemus oli huimaava, niihin maisemiin, sinisenä levittäytyvään merimaisemaan, käkkärämäntyihin ja kallioon olisi voinut eksyä, jäädä sinne...
Yksi tunnusomainen piirre Höga Kustenin alueella on kalliossa ja kivissä esiintyvä, maisemaa värittävä, punainen Nordingrån graniitti. Ruotsin puolella ajaessani monessa kohtaa pistin huomiolle, että asfaltti oli häkellyttävän punaista - lieneekö raaka-aineissa juurikin tätä nimenomaista punaista graniittia...?
Vaikka kuvatut näkymät olivat ehdottomasti parasta antia, muutenkin antoisassa päivässä, oli luvassa sentään muutakin vaikuttavaa - itse Slåttdalsskrevan, 200 metriä pitkä, 40 metriä syvä ja seitsemän metriä leveä rotko.
Mm. edellä olevien merinäkymien panoramakuvassa näkyvän ja myös kirjoituksen alussa olevasta karttalinkistä tarkistettavissaolevan, korkealla sijaitsevan järven, Tärnättvattnenin, rannalta, Slåttdalsskrevan näkyi jyrkkänä lovena karkean kallioisessa ja metsäisessä maisemassa.
Alaspäin pudotettaessa saaristomaisemaa ja merinäkymää oli katseltavissa pitkään. Henkilökohtaisesti voisin leimata seuraavan lempimaisemakseni, paljasta kalliota, kitukasvuisia, mutta vanhoja käkkärämäntyjä, korkeutta ja saaristoa...
Pudoteltiin rantaan asti, käytiin läpi sama maisemien kirjo, nähtiin alkumatkaan verrattuna vielä suurempi pirunpelto, joka tuntui jatkuvan melkein niin kauas, kuin vain jaksoi katsoa.
Rannalla Ursa intoutui tavoilleen uskollisen touhukkaana hakemaan polleana keppiä vedestä, ylpeys omaan suoritukseensa takuulla kasvoi, kun matkaa rantaan tuli niin paljon. Pikkukoiran pilvilinnoja ei ole syytä romuttaa sillä tosiasialla, että ranta oli äärimmäisen matala, eikä kyljet kastuneet yhtään tavallista enempää. Mutta hyistä vesi oli, totisesti.
Haettiin tavarat autolta ja tallustettiin metsän läpi, yöpymispaikkatavoitteena Näskebodarna. Matalan majan olivat jo vallanneet kanssakulkijat Umeåsta ja Tukholmasta. Sopuisasti saimme kuitenkin jaettua mökin, kaikille riitti petitilaa ja vaikka paikalla oli yhteensä kolme itsetietoista narttukoiraa, jokainen otti nopeasti oma paikkansa rauhoittuen päivän valluksista. Juteltiin ja jaettiin kuulumisia. Oikein leppoisa ilta, upea aamu ja mukavia uusia tuttvauuksia.
Upea reissu! Ehkä suuntaamme seuduille uudelleen. Vaikka uhmaamaan omia rajoitteita, etsimään nautintoa paikallisesta, perinteisestä, laajalti tiedetystä ja varsin omintakeisesta herkusta - hapansilakasta... Hapansilakkasesongin alkua elokuun lopulla juhlitaan perinteisin menoin - näin luin. Hulluja nuo ruotsalaiset... ;)
Vi ses Sarri!
Tehtiin vapputrippi Ruotsin puolelle, tavoitteena saavuttaa rannikkomaisemaa, nähdä jotain erilaista. Vietiin samalla lemmenlomalainen Sarri (Fjällfarmens Sarri) takaisin omien ihmistensä tykö, torstaiaamuna 30.4. todistin monelaista iloista ilmettä Sundsvallissa, kun kolmen kuukauden jälkeen Sarri pääsi omien ihmistensä tykö.
Sarri on mahtava, oli hienoa saada se Suomen puolelle. Joskin jälleen kerran sai kasvattajana tervetulleen oppitunnin siitä, että nöyrä täytyy muistaa olla. Sarrista ei tullut Ursan (Nutukas Ursula) partneria, mutta Luna (Nutukas Illusia) otti potin kotiin - parhaansa pariskunta ainakin pentusten lähtöönlaittamisen eteen teki, toivottavasti tulos on näkyvissä kesäkuun puolessa välissä.
Umeån eteläpuolella käytiin lenkillä. Maisemia ei oltu vielä nähty nimeksikään. Nautiskeltu lähinnä siitä, että Ruotsin puolella on tiet kunnossa, riista-aidat koko matkalla, pitkälti myös niin, ettei vastaantulevaa liikennettä ole ja ohituskaistat on järjestelty, ettei jonossa tarvitse paljoaa kituuttaa - vaivatonta matkantekoa siis.
Troikka, Sarri, Ursa ja Luna, suolla.
Sarri on saamea ja tarkoittaa mustikkaa.
Yö vietettiin Örnsköldsvikin eteläpuolella ja käytiin aamulenkillä maisemissa. Valo oli vielä kalvakkaa ja viileää, mutta aurinko teki nousuaan ja lupasi hienoa päivää.
Taisi meille kaikille olla helpottavaa, että Sarri pääsi omaan porukkaansa. Sarrin kanssa oli mukava ja helppo elää, mutta huojensi kovasti, että se on entisellään ja terveenä palautettu omien ihmistensä luokse. Pidemmän päälle siitä tulee rankkaa, kun pitää huolehtia ja olla vastuussa toisen ihmisen koirasta - toisessa maassa. Yhteistyö pelasi kuitenkin loistavasti, sekä Sarrin, että ihmistensä suuntaan - varmasti pelaa edelleen.
Jälleennäkemisen ikuistaminen.
The guys, yhdessä jälleen. Joskin sen jälkeen, kun Sarri on viimeksi ollut kotonaan, on mieskiintiötä tullut lisäämään parkinvärinen nuoriherra Hubbe, tällä hetkellä neljän kuukauden ikäinen jämy suomenlapinkoirapoika.
Sarri kertoi seikkailuistaan, sekä nais-seikkailuista, poroista, että Katselmusvoitostaankin. Suomenvisiitti oli antoisa - ja ihmisensä tyytyväinen.
Tusen tack Alexandra!
Sarri saapui Suomeen koleana tammikuunlopun päivänä, josta kirjoitin blogitekstissäni Paljastus..